Uusimmat

Hollywoodissa puuhaillaan näyteltyä Mega Man -elokuvaa, mutta kiinnostaako ketään?

04.10.2018 21:22 Muropaketin toimitus

Mega Man on tulossa valkokankaille. Käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi on kiinnitetty mies Paranormal Activity 4:n takaa.

Capcom on ilmoittanut, että sen juhlittu Mega Man -peli on muuttumassa näytellyksi Hollywood-elokuvaksi, kertoo Worthplaying-sivusto.

Mega Man nähtiin ensimmäisen kerran Nintendon NES-konsolilla vuonna 1987 ja se on siitä saakka ollut Capcomin suosituimpia pelejä. Mega Man on myynyt yhteensä jopa 32 miljoonaa kopiota.

Mega Man 11 ilmestyi tällä viikolla ja Muropaketin arvion mukaan kyseessä on kokonaisuutena hiottu tasoloikinta.

Mega Man -elokuvan käsikirjoittaa ja ohjaa Henry Joost, tuottajana häärii Planet of the Apes -elokuvien tuotantoyhtiö Chernin Entertainment yhdessä Masi Oka -tuotannon kanssa. Jakelun puolestaan hoitaa 20th Century Fox.

Henry Joost on aiemmin ohjannut esimerkiksi Paranormal Activityn kaksi viimeisintä jatko-osaa.

Muropaketin uusimmat