Hotline Miami 2:n kenttäeditori on vihdoin tulossa, ja tällainen se sitten on

13.05.2015 16:00 | Miikka Lehtonen

Hotline Miami 2 oli melkoinen pettymys, pitkälti koska pelin kehittäjät tuntuivat unohtaneen, miten tehdä hyviä, tiiviitä ja hauskoja kenttiä. Toivona oli, että peliin luvattu kenttäeditori korjaisi ongelman pelaajien päästessä töihin. Nyt editori on vihdoin tulossa.

Hotline Miami 2:n piti alunperin tulla Steamiin kenttäeditorin kera. Sitten todettiin, että se tulisi pian julkaisun jälkeen. Julkaisusta on nyt jo jokunen kuukausi, eikä editoria näy. Mutta hetkinen! Blogipostaus tiimin sivuilla kenttäeditorista! Onko se julkaistu? No ei, mutta kehittäjän mukaan ”se on aika lähellä valmista”, eli tulossa on.

Sitten tulee hieman pettymyksiä. Kenttäeditori ei ole esimerkiksi lainkaan niin vapaa kuin olisi voinut toivoa. Eri pelattavat hahmot voivat kohdata vain tiettyjä vihollisia pienistä pooleista, koska kaikkien vihollisten vapauttaminen kaikkien pelattavien hahmojen vastustajiksi vaatisi kehitystiimiltä ”ainakin neljästä kuuteen kuukautta lisäkoodausta”. Ja tässä kohtaa alankin sitten ihmettelemään, että millaistakohan purkkakoodia Hotline Miami 2:n taustalta oikein löytyykään.

Oli miten oli, tarjolla olisi pitkä blogipostaus editorin ominaisuuksista ja käytöstä. Lukekaa jos haluatte!

Lähde: Dennaton Games

Lisää aiheesta

Hotline Miami 2: Wrong Number