Uusimmat

Housemarque sai Sonylta rakkautta, uusi peli on Matterfall

29.10.2015 14:53 Jukka O. Kauppinen

Suomalainen Housemarque-pelitalo saa parhaillaan käynnissä olevassa Paris Games Week –tapahtumassa oikein kunnolla rakkautta. Firma on vuosien mittaan kasvanut yhdeksi Sonyn tärkeimmistä kehittäjäpartnereista, jonka teokset ovat aina huikean hauskoja ja laadukkaita toimintaräimeitä. Ehkäpä sitä on myös firman juuri paljastettu salainen projekti, Matterfall.

Sonyhän tosiaan puffasi Housemarqueta lehdistötilaisuudessaan oikein kunnolla. 20-vuotissynttärit näkyivät niin megakankaalla kuin Sonyn johtajan puheessakin. Ja sitten lämäistiinkin traileria screenille.

 

Tähän tapaan:

 

Matterfall on Sony-tyylisesti Playstation 4 –yksinoikeus ja Housemarquen jampat kuvailevatkin, että peli kertoo ”odottamattomasta sankarista, joka taistelee selviytyäkseen rapistuneessa scifi-maailmassa.”

Pelimaailma on jonkun ”mysteerisen ja vaarallisen avaruusmaterian hyökkäyksen kohteena”, minkä myötä kaikki on ihan huonosti. Niinpä sitten pitää juosta, loikkia ja räiskiä ihan hirveästi. Siinä samalla opitaan hallitsemaan muukalaismateriaa, jolla voi manipuloida ympäristöään. Lopullinen tavoite on tietenkin ihmiskunnan pelastaminen.

Kyseinen materia on siis videolla nähtävää punaista ja sinistä palikkamönjää. Arvatkaas kummanvärinen on hyvää ja kumpi huonoa?

Housemarque lupaa peliin ”älyttömän kovaa meininkiä ja mukaansatempaavaa arcade-pelaamista.”

”Siinä on toimintaa, räiskintää, tasoloikintaa ja muukalaismaterian käyttämistä”, vielä alleviivaillaan.

Tarjolla on yksinpelin lisäksi co-oppia samalla koneella sekä yhteistyön että kilpapelaamisen muodossa, sekä omien aikaansaannosten vertailua muihin pelaajiin.

Pelimoottori on muuten sukua Resogunille, mutta sitä käytetään hyvin eri tavalla.

Matterfall ilmestyy PS4-konsolille sitten joskus.

Lisätietoja: http://www.housemarque.com/

Lisää aiheesta

Housemarque tuki Suomen pelimuseo -hanketta muhkealla potilla

Housemarque täytti 20 vuotta!

Kansallinen pelipäivä pelityttää Housemarquen suojelussa

PlayStation 4 -julkaisupelit testissä 3: Blacklight Retribution, Killzone: Shadow Fall, Resogun

Super Stardust Ultra (PS4)

Tältä se näyttää: suomiräiskintä Resogun PlayStation 4:llä

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat