Uusimmat

Housemarque täytti 20 vuotta!

18.07.2015 18:00 Juho Anttila

Vuosi 2015 merkitsee yhtä hienoa virstanpylvästä suomalaisen pelialan arvostetuimpiin yrityksiin kuuluvalle Housemarquelle. Tänä vuonna tulee nimittäin kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Bloodhouse ja Terramarque yhdistyivät Housemarqueksi. Pitkää taivalta juhlittiin Joensuussa Illusion-seminaarissa toimitusjohtaja Ilari Kuittisen ja markkinointipuolella vaikuttavan Mikael Haverin esittämän historiikin parissa.

Alun perin Super Stardustilla läpi lyöneen firman taipaleelle on mahtunut sekä ylämäkiä että vähän synkempiä aikoja. Vielä viime vuosituhannen alussa, Supreme Snowboardingin julkaisun aikaan Housemarquella meni hyvin, mutta isolla rahalla tehty Transworld Snowboarding floppasi. Tästä voidaan syyttää toki ainakin osittain Microsoftia, joka käytännössä hylkäsi Xbox-konsolinsa uuden Xbox 360 -konsolin julkaisun vuoksi.

Pahimmillaan tilanne äityi niin huonoksi, että Housemarquen rahahanat ehtyivät lähes kokonaan ja yritys joutui irtisanomaan leijonanosan työvoimastaan. Periksiantamattomuus ja sisu auttoivat kuitenkin ja Sonyn kanssa tehty Super Stardust HD käänsi kurssin takaisin voittoisalle tielle. Sony-yhteistyö onkin yhä Housemarquen toiminnan vahvin tukipilari, vaikkei yritys enää pidäkään kaikkia muniaan samassa korissa.

Kaksikymmentä vuotta on kunnioitettava saavutus ihan minkä tahansa alan yritykselle. On hienoa nähdä, että pioneerit jaksavat vielä. Kuten Kuittisen ja Haverin esityksessäkin sanottiin: toivottavasti Housemarque jatkaa myös seuraavat 20 vuotta.

Lisää aiheesta

Näin syntyi PS4:n mahtisonnipeli Resogun

Pelisuunnittelijalegenda Eugene Jarvis pisti kimpsut yhteen Housemarquen kanssa

Housemarquen seuraava suomiräiskintä on Alienation PS4:lle

Muropaketin uusimmat