Uusimmat

HTC Viven ennakkotilaukset alkavat ensi kuussa

12.01.2016 11:00 Juho Anttila

Virtuaalitodellisuuden kovasti odotettu läpimurtovuosi on ainakin osan mielestä ollut alavireinen. Kaiken kansan teknologian hinnoittelu kun ei Oculus Riftin kohdalla osunut siihen kaiken kansan budjettiin eikä PlayStation VR ole huhujen mukaan ainakaan edullisempi. Hintahaastajan viittaa sovitellaan seuraavaksi Valven HTC Vive -lasien kannettavaksi.

HTC Vive -virtuaalitodellisuuslasien hinnasta ei toistaiseksi ole liikkeellä edes kummoisia huhuja, mutta ihan konkreettista tietoa hintapolitiikasta ei toisaalta tarvitse odotella enää kovinkaan pitkään. Laitteen ennakkotilaukset nimittäin pyörähtävät käyntiin jo ensi kuussa, tarkemmin sanottuna helmikuun 29. päivä.

HTC Vive on aiemmin älypuhelimiin keskittyneen HTC:n ja Valven yhteisprojekti. Viven piti valmistua jo aiemmin, mutta julkaisua siirrettiin eteenpäin, kun kehittäjät keksivät lisätä laitteeseen ympäristöä kuvaavan kameran. Tämän avulla laseja käyttävien henkilöiden on mahdollista hahmottaa myös ympäristöään ja välttää esimerkiksi kävelemästä kirjaimellisesti päin seiniä.

Lähde: Telegraph

Lisätietoja: www.htcvr.com

Lisää aiheesta

Valven virtuaalitodellisuuslasien mysteeriteknologia paljastui

Valven virtuaalitodellisuuslasit myöhästyvät teknisen läpimurron vuoksi

Huhupartio: PlayStation VR saattaa olla jopa Oculus Riftiä kalliimpi

Juho Anttila

Muropaketin uusimmat