UUSIMMAT

Huhu on yhä voimissaan: Nintendo suunnittelee edullisemman Switchin julkaisua – Konsoli saapuu kauppoihin kesään mennessä

24.04.2019 21:34 | Muropaketin toimitus

Moniin eri lähteisiin pohjautuvat huhut siitä, että Nintendo olisi tuomassa markkinoille Switchin halpisversion, voivat aivan hyvin pitää paikkansa.

Aiemmin tässä kuussa kerroimme siitä, kuinka Nintendo on aikeissa julkaista alkuperäistä halvemman version Switchistä, joka on suunniteltu käsikonsoliksi.

Uuden lähteen mukaan budjettiluokan Switchin julkaisu lähenee: se tullee myyntiin kesäkuun loppuun mennessä, uutisoi Bloomberg-uutismedia. Ei ole selvää, kuinka halpa tämä edullisempi malli tulee olemaan.

Bloombergin mukaan halvan pelikonsolin lisäksi myös nykyinen Switch tulee päivittymään tänä vuonna hieman paranneltuna versiona. Näiden ohella Nintendo suunnittelee parhaillaan jopa tätä paranneltua versiota tehokkaampaa Switchiä.

Nintendo ei ole vielä kommentoinut asiaa, mutta Bloomberg mitä luultavimmin pohjaa tietonsa uskottavaan lähteeseen.

Muropaketin uusimmat