Uusimmat

Huhu: Persona-sarjan rakastettu osa on saamassa uusioversion

03.01.2023 10:35 Muropaketin toimitus

Atluksen kerrotaan työstävän kunnollista uusioversiota Persona 3:sta.

Atluksen väitetään kehittävän uutta uusioversiota rakastetusta Persona 3:sta, väittävät useat lähteet ResetEra-foorumeilla.

Studion kerrotaan työstävän kunnollista uusioversiota, joka olisi erään lähteen mukaan visuaalisesti hyvin samankaltainen kuin pelisarjan tuorein osa, Persona 5. Lisäksi siinä nähtäisiin joitain pelisarjan tuoreimmissa osissa olleita moderneja mekaniikkoja, mitkä toisivat pelin paremmin nykypäivään.

Atlus on paljastanut aiemmin Persona 3:n olevan yksi kysytyimmistä pelisarjan peleistä, joille fanit haluaisivat saada uusioversion. Yhtiö myös kertoi tänä vuonna julkistavansa muutaman uuden pelin.