Uusimmat

Huhu: Viime vuoden hittipeli voi tulla pian Xbox Game Passiin – ja ehkä yllätyksen kanssa

Kuva: © ZeniMax Media

14.04.2022 13:30 Muropaketin toimitus

Pelisivusto arvelee, että Arkane Studiosin ylistetty toimintapeli saapuu pian Xboxin pelipalveluun.

PC:lle ja PlayStation 5:lle ilmestynyt Deathloop oli yksi viime vuoden kehutuimmista peleistä, joka sai myös Muropaketin arviossa lähes täydet pisteet. Koska peli julkaistiin alun perin vain parille alustalle, jäi se valitettavan monelta pelaajalta kokematta.

Deathloopin PS5-yksinoikeuden tiedetään kuitenkin päättyvän syyskuun puolivälissä, joten peli todennäköisesti saapuu jatkossa myös muille alustoille. GameRant arveleekin, että peli ilmestyy todennäköisesti Xbox Series X/S:lle ja saapuu myös Xbox Game Pass -palveluun.

Mallia haetaan Bugsnaxista, joka myös aloitti elämänsä PS5:n yksinoikeuspelinä, mutta kääntyy huhtikuun lopulla muille alustoille. Bugsnax saapuu samalla kertaa myös Xbox Game Passin valikoimaan.

Deathloopin saapumista Xbox-alustoille tukee myös se, että kehittäjästudio Arkane on osa Bethesdaa, joka puolestaan on Microsoftin omistuksessa. Tuntuisi oudolta, että periaatteessa Xbox Game Studiosin alaisuudessa julkaistua peliä lopulta tuotaisi Xboxille.

GameRant esittää kuitenkin myös villimmän arvauksen, että Deathloopille voisi Bugsnaxin tapaan ilmestyä laajennus samalla kertaa Xbox-version kanssa. Tätä ei varsinaisesti tue mikään muu kui se, että Deathloopille ei ole toistaiseksi mitään laajennuksia julkaistu, ja olisi aika yllättävää, jos mitään DLC:tä ei ennen pitkää nähtäisi.

LUE MYÖS: Arvostelu | Deathloop on yksi vuoden 2021 parhaista peleistä – ”Lähes viiden tähden toimintaa”