Uusimmat

Huhujen mukaan Splinter Cell on vihdoin tekemässä paluun

19.10.2021 21:01 Muropaketin toimitus

Sisäpiiristä kantautuvien huhujen mukaan Splinter Cell -sarja on tekemässä paluun ensimmäistä kertaa lähes vuosikymmeneen.

Kyseessä tulee vuodon perusteella olemaan Splinter Cell -pääsarjaan kuuluva peli, eikä esimerkiksi mobiilipelin kaltainen spin-off. Tällä hetkellä peli on aikaisessa tuotantovaiheessa, mutta se saatetaan parhaassa tapauksessa julkistaa jo ensi vuonna. Vielä ei tiedetä, mikä Ubisoftin studioista on ottanut vetovastuun tulevasta Splinter Cellistä.

Edellisen kerran Splinter Celleistä ja niiden tarjoamasta hiippailusta päästiin nauttimaan vuonna 2013 ilmestyneen Splinter Cell: Blacklistin muodossa. Näin pelisarjan fanien odotus on ollut varsin pitkä.

Tulevan pelin lisäksi Netflix ja Ubisoft työstävät tällä hetkellä yhdessä aikuiselle yleisölle suunnattua animoitua Splinter Cell -sarjaa.

Muropaketin uusimmat