Uusimmat

Huhupartio: Bioware pisti uutuusprojektinsa remonttiin

08.01.2015 11:30 Juho Anttila

Shadow Realms

Bioware kuuluu niihin firmoihin, joiden tekemisiä seurataan tarkkaan. Kun firma julkisti viime elokuussa uuden, Shadow Realms -nimisen toimintaroolipelinsä, oli tämä omiaan herättämään pienimuotoista kuhinaa lajityypin ystävien joukossa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Shadow Realms -suunnitelmat on pistetty melkoiseen remonttiin.

Alun pelin neljän sankarin ja yhden voimallista demonia ohjastavan pelaajan välinen verkkorymistely oli tarkoitus julkaista episodimuodossa. Ensimmäisen episodin piti ilmestyä jo tämän vuoden puolella. Jos verkossa kiertävät huhut pitävät kutinsa, tämä suunnitelma on hylätty kokonaan.

Uusi tavoite on julkaista peli kokonaisuudessaan vuonna 2017. Julkaisualustoina toimivat PlayStation 4, Xbox One ja PC. Samalla voidaan olettaa, ettei peli välttämättä olekaan enää alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ilmainen. Tässä vaiheessa on jälleen syytä muistaa, että kyse on vasta huhuista. Joidenkin huhujen mukaan Shadow Realms oltaisiin jopa peruttu kokonaan, mutta tämä ei näytä toistaiseksi todennäköiseltä.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Biowaren uusi toimintarope on nimeltään Shadow Realms

Bioware menetti yhden kovimmista tekijänimistään

Star Wars The Old Republic nousi vakavaraiseksi

Muropaketin uusimmat