Uusimmat

Huhupartio: maanmainio Borderlands saa jatkoa jo ensi vuonna!

02.08.2011 18:30 Miikka Lehtonen

Borderlands oli minun kirjoissani vuoden 2009 iloisimpia peliyllätyksiä. Varsinkin co-opina pelattaessa aavikkoräiskintä oli todella veikeää viihdettä, jota pelasin mielelläni neljän DLC:n verran lisääkin. Ja nyt näyttäisi siltä, että lisäherkkua on taas tulossa, jo ensi vuonna.

Yleensä luotettava Eurogamer kertoo kuulleensa ”läheiseltä ja luotettavalta lähteeltä”, että Borderlands 2 on tulossa PC:lle, PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle jo ensi vuonna. Olisin taipuvainen uskomaan huhuihin kahdestakin syystä: kuten todettua, Eurogamerilla ei ole tapana puhua läpiä päähänsä, mutta lisäksi peli on kummitellut jo muutamankin pelikehittäjän CV:ssä.

Gearbox-kiho Randy ”Pitchfork” Pitchford ehti jo E3:n tienoilla kertomaankin, että Borderlands kuului selkeästi koko tiimin suosikkipeleihin ja että he tulisivat tekemään sille jatkoa, mikäli se suinkin olisi mahdollista. Ja miksipä ei olisi, onhan Borderlands hillitön ja miljoonia kappaleita myynyt hitti. Tuolloin mies kuitenkin pelasi innokkaasti ”ei vielä” -korttia, mutta ilmeisesti pakka on nyt sekoitettu ja peli on siis tulossa. Toivottavasti!

Lähde: Eurogamer

Lue myös

Assembly järjestetään 20. kerran

Tasoloikkivia palomiehiä: Station 37

The Witcher 2 sai tuoreimman päivityksensä

Muropaketin uusimmat