Uusimmat

Huhupartio: Zelda kääntyy näytellyksi tv-sarjaksi

07.02.2015 10:00 Juho Anttila

Link on yksi niistä Nintendon sankareista, joilla riittää faneja. Zelda-pelejä jaksetaan vääntää vuodesta toiseen ja onpa Zeldan maailma myös äärimmäisen suosittu cosplay-harrastuksen kohde. Nyt verkossa huhutaan, että Legend of Zeldan maailma nähtäisiin pian television ruudulla, näytellyssä muodossa.

Wall Street Journalin haastattelema sisäpiiriläinen kertoo, että sarjaa suunnittelisi verkkokatselupalveluiden edelläkävijä, Netflix. Samojen lähteiden mukaan Netflix kuvaa projektia koko perheen Game of Thronesiksi. Pysähdytäänpä hetkeksi tähän. Koko perheen Game of Thrones? Ymmärtäähän sen, että huippumenestyksen maineella tahdotaan ratsastaa, mutta mieli ei taivu kyllä mitenkään tuon konseptin ympärille.

Ilmeisesti projekti on vielä aivan alkutekijöissään. Käsikirjoittajakin puuttuu ja on mahdollista, että koko idea haudataan vielä ennen kuin se ehditään julkistamaan virallisesti. Sekä Nintendo että Netflix ovat kieltäytyneet kommentoimasta koko aihetta, joten jotain siellä ilmeisesti kuitenkin haudotaan.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Miltä World of Warcraft –elokuvan traileri näyttää? Lehti ei saanut näyttää videota, joten he piirsivät trailerin kuviksi

Dead Rising –zombit örisevät maaliskuussa elokuvaruuduilla

Sony-tietovuodon hedelmiä: Mario-elokuva ehkä suunnitteilla