Huono soitin, kallis peliohjain?

16.11.2010 12:21 | Juho Anttila

Musiikkipeleillä ei ole mitään tekemistä oikean soittamisen kanssa. Tai näin moni ainakin tietää absoluuttiseksi totuudeksi. Sillä välin, kun puolustajat ja vastustajat väittelevät siitä, opettavatko bändipelit pelaajilleen edes rytmitajua tai muita musisoinnin kannalta oleellisia taitoja, ottavat itse pelisarjat isoja askelia kohti oikeaa soittamista.

Jo tutut rumpusetit ovat vain alkua tiellä, jonka Rock Band 3 vie entistä pidemmälle. Keytar-ohjain sisältää vinon pinon koskettimia ja uusi kitaraohjain on jo varsinainen nappihirviö. Kaikkein kiinnostavin uutuus on kuitenkin Squierin ensi vuonna ilmestyvä ihan oikea kitara, jonka pitäisi hämärtää pelin ja oikean soittamisen välistä kuilua entisestään.

Tässä kohtaa törmätään kuitenkin ongelmiin, joista ei tarvinnut välittää silloin, kun muovisoittimet olivat pohjimmiltaan pelkkiä leluja. Oikea soittaminen on nimittäin paljon nappien painelemista monimutkaisempaa, ja vaatimukset soittimelle aivan eri kokoluokkaa kuin pienet erot markkinoilta löytyvien soitinohjainten välillä.

Nyt puhutaan soittotuntumasta. Saundeista, erilaisista kieliseteistä, kitaran kaulan muodosta. Nuottien soinnista, kitaran kopan resonoinnista. Korostetun yksilöllisistä vaatimuksista, joiden täyttyminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta soittaminen olisi mukavaa ja motivoivaa. Musiikkia ei voi elää ja tuntea, jos yhteys omaan instrumenttiin jää mekaaniseksi.

Räikeä esimerkki tästä ilmiöstä ovat markkinoille joka joulu ilmestyvät aloittelijoille suunnatut kitarapaketit. Satasella, korkeintaan kahdella saa pienen vahvistimen ja oikean sähkökitaran. Monen soittoharrastus on alkanut näillä, mutta yhtä monella se on myös tyssännyt, kun soittimen halpaa hintaa vastannut laatu on tuntunut heikkona soittotuntumana.

Useiden ammattimuusikoiden auliisti jakama neuvo onkin, että aloittelijan kannattaa ostaa kerralla tarpeeksi hyvä soitin, jotta musisointi maittaisi. Soittomotivaation säilyttäminen on usein haastavaa ilmankin, että tielle kasaa tieten tahtoen keinotekoisia esteitä. Jos harrastus ei sitten kiehdokaan, on laatuvehkeellä joka tapauksessa edes jonkinlaista jälleenmyyntiarvoa.

Rock Band 3:sta ei voi pelata omalla, laadukkaalla ja omaan käteen sopivalla kitaralla. Sen sijaan tarvitaan Squierin tällä tietoa noin 250 euroa maksava kitaraohjain. Tällä hinnalla voi saada kelvollisen aloittelijan kitaran joko käytettynä tai alennusmyynnistä, jos käy hyvä tuuri. Uutena kaupasta ostettuna pöytään joutuu latomaan euroja yleensä vähintään satasen verran enemmän.

Kun nyt vielä muistetaan, että kyseinen kitaraohjain sisältää Rock Band 3:n pelaamiseen tarvittavaa erityisteknologiaa, jonka kustannukset on leivottu sisään ohjehintaan, on pakko epäillä pohjalla olevan kitaran laatua. On enemmän kuin todennäköistä, että rokkaaminen tuntuu aloittelijasta tarpeettoman vaikealta soittimen puutteiden vuoksi, eikä kokenutkaan kitaristi saa kehnosta ritsasta yhtä paljon iloa irti kuin mitä konsepti edellyttäisi.

En kritisoi itse ideaa, sillä juuri tähän suuntaan itse satunnaisena kaappikitaristina tahtoisin musiikkipelien kehittyvän. Nyt tarjolle tulevat ratkaisu on kuitenkin väistämättä vasta prototyyppi, välimalli, jolle on vaikea povata kovin räjähtävää menestystä.

Siinä maailmassa, jonka minä tahtoisin nähdä, Rock Band 4:sta tai seuraavaa Guitar Heroa pääsee soittamaan omalla, oikealla kitaralla. Erikoisohjain ei ole enää soitin, vaan ainoastaan kitaran ja vahvistimen väliin kytkettävä MIDI-adapteri, sellainen, jota on käytettävä jo nytkin julkaistavan kitaraohjaimen kanssa. Tällöin soittopeli voisi olla itselle sopiva, tarpeeksi laadukas ja ennen kaikkea mukava käsitellä.

Nyt julkaistava soitin on pakollinen välivaihe, viimeistä edeltävä askel matkalla lelusoitinten nappien painelemisesta kohti oikeaa soittamista. Siihen liittyy kuitenkin ikäviä riskejä. Bändipelien suosio on ollut laskussa ja johtavien sarjojen uusimpien osien myyntiluvut ovat jääneet kauas odotuksista. Jos uusi kitaraohjain floppaa osoittauduttuaan yhtä aikaa huonoksi soittimeksi ja julmetun kalliiksi peliohjaimeksi, on olemassa aito riski sille, että tämä kehityshaara sulkeutuu pitkäksi aikaa, pahimmassa tapauksessa lopullisesti. Se olisi valtava sääli, sillä bändipelien ja oikeiden soitinten onnistunut yhdistäminen avaisi parhaimmillaan huikeita mahdollisuuksia sekä kehittyä soittajana että pitää hauskaa musiikin parissa. Viimeksi mainittu on kuitenkin useimmille se tärkein syy tarttua niin soittimeen kuin soittopeliinkin.

Kirjoittaja ihastui musiikkipeleihin jo ensimmäisen Guitar Heron aikoihin, pelaa säännöllisesti Rock Band 2:sta ja haaveilee löytävänsä vuorokaudesta ylimääräisiä tunteja, jotka voisi käyttää seinältä syyllistävästi katselevan sähkökitaransa parissa.

Keskustelu

Pienenä tarkennuksena artikkeliin voisi sanoa, että jos tuleva kitara perustuu Squierin Affinity Stratoon, mikä on enemmän kun todennäköistä, tulee se olemaan laadukas myös kitarana. Ei tietenkään huippulaadukas, mutta Affinity Strato sattuu olemaan yksi markkinoiden parhaita aloittelijakitaroita, ja sen saa normaalistikin uutena alle 200 €:lla.

Cybernoid, puhut kyllä paljon asiaa, minkä itse 15 vuotta soittaneena voin allekirjoittaa. Muutamia kommentteja.

”Squier on kuitenkin yksi laadukkaammista halpamerkeistä eikä Fenderin (jonka alabrändi Squier siis on) voi päästää käsistään ihan kuraa.”

On ja ei ole. Squier on laadukkaampi kuin valtaosa muista 100-200 euron ritsoista, mutta ei se silti tee Squierin halpakitaroista sellaisia, että itse suosittelisin oikeasti soittoharrastusta aloittavalle edes Squierin tuon hintaluokan vekotinta. Toisaalta, kyllä halpa kitara silti on parempi vaihtoehto kuin ei kitaraa lainkaan.

”Pelit peleinä ja instrumentit instrumentteina.”

Kyllä ja ei. Mainitsit itsekin, että rummutus lähestyy jo oikeaa rumpujen soittoa ja satanappinen kitaraohjainkin muistuttaa taas hivenen enemmän oikeaa kitaraa, vaikkei sen naputteleminen soittamista vielä olekaan. Rock Band 3 on kuromassa tätä eroa kiinni melkoista vauhtia tuon Squierin kitaran/kitaraohjaimen ollessa oikeastaan kitaransoiton kohdalla se viimeistä edeltävä askel. Harmi, että ihan viimeistä kurotusta ei vielä uskallettu tehdä. Rajanvedot hämärtyvät joka tapauksessa.

”Latenssi on näissä peleissä jatkuvasti läsnä ja midi-sovittimen latenssi on paljon pienempi kuin esim. Guitar Hero tai Rockband-kitaran tai -rumpujen.”

Latenssi on iso ongelma. Toisaalta se ei ole teknisesti mahdotonta ratkaista, joten kyseinen pulma poistuu vähitellen, jos musapelit vain myyvät sen verran, että niihin uskalletaan syytää kehitysrahaa.

”Totta on se, että sen myötä voitaisiin myös käyttää konsoleita ja tietokoneita oikeasti soitonopettajana. Siihenkin voisi joku panostaa.”

Onhan tuota softaa ja laitteita markkinoilla, mutta ei taida löytyä mitään kovin hyvin menestynyttä. Musapeli oikealla soittimella pelattuna voisi olla myös mainio markkinoiden avaaja ja toisaalta teknologisen kehityksen kiihdyttäjä.

”Itse ajattelin ostaa tuon vehkeen jo pelkästään sen MIDI-sovittimen takia, on nimittäin halpa. ”

Todennäköisesti tulen itsekin tuon ostamaan jo silkasta mielenkiinnosta.

”Mikä tahansa, joka saa ihmisiä oikeasti kiinnostumaan soittamisesta on hienoa, oli se sitten viisinappinen kitaraohjain tai halpa-MIDI-Squier.”

Tästä ei voi olla kuin samaa mieltä.

Nyt menevät puurot ja vellit sekaisin. Pelit peleinä ja musa musana.

Itse kitaraa 25 vuotta soittaneena voin sanoa, että nykyisillä musiikkipeleillä ei ole mitään tekemistä soittamisen kanssa, rumpuja lukuunottamatta. Expert-tason rummutus on jo hyvin lähellä aitoa.

Latenssi on näissä peleissä jatkuvasti läsnä ja midi-sovittimen latenssi on paljon pienempi kuin esim. Guitar Hero tai Rockband-kitaran tai -rumpujen. Tämän voi ihan itsekin testata iskemällä ko. soittimet kiinni PC:hen, ohjeita löytyy netistä. Se latenssi otetaan pelissä huomioon ja oikea ääni soi, vaikka pelaaja ei vielä ole ”nuottiin” osunutkaan. Moka huomataan vasta joidenkin kymmenien millisekuntien jälkeen.

Mitä tulee tähän uuteen Rockband Squieriin ja uuteen kitaraohjaimeen, niin niiden kanssa soittaminen on jo paljon lähempänä aitoa asiaa. Tämän uuden, reilun satanappisen kitaran kanssa joutuu jo oikeasti asettelemaan sormia oikein ja kielten näppäilytuntuma on aika lähellä oikeaa. Ongelmaksi muodostuu se, että itse pelin ”käännös” on pielessä, eli soinnut ja riffit menevät vääristä paikoista kaulalla tai jopa kokonaan pieleen. Eli vaikka osaisin soittaa Crazy Trainin oikein, se menee pelissä väärin, enkä saa 100% millään. Ilmeisesti nuotinnosten tekijät eivät itse osaa soittaa biisejä oikein.

Ja mitä tulee Squierin uuteen ”oikeaan” kitaraan, se on halpa, mutta se ei tarkoita, että se olisi huono. Squier on kuitenkin yksi laadukkaammista halpamerkeistä eikä Fenderin (jonka alabrändi Squier siis on) voi päästää käsistään ihan kuraa. Itse ajattelin ostaa tuon vehkeen jo pelkästään sen MIDI-sovittimen takia, on nimittäin halpa.

Koko tämän vuodatuksen pointti? Pelit peleinä ja instrumentit instrumentteina. Minusta on hauskaa pelata sekä GH:ta että RB:tä, mutta ei se ole soittamista. Kokeilen mielelläni uutta Squieria, josko se oikeasti toimisi äänen taajuuden perusteella eikä sormien paikalla. Silloin voisi jopa soittaakin oikeasti. :)

Totta on se, että sen myötä voitaisiin myös käyttää konsoleita ja tietokoneita oikeasti soitonopettajana. Siihenkin voisi joku panostaa. Mikä tahansa, joka saa ihmisiä oikeasti kiinnostumaan soittamisesta on hienoa, oli se sitten viisinappinen kitaraohjain tai halpa-MIDI-Squier.

Ainakin mitä aina-yhtä-luotettavasta Wikipediasta hakusanoilla ”Guitar Synth” etsiskelin niin ainakin jälkikäteen oikeisiin kitaroihin lisättävissä MIDI-”sovittimissa” on ilmeisesti ollut perinteisesti jonkinasteista latenssiongelmaa mikä ei todellakaan ole tollaisissa peleissä tervetullutta. Rock Band 3:n koskettimistossa on MIDI mutta sitä en tiedä etät onnistuuko pelin pelaaminen jollain muulla keyboardilla ja kuinka suuren säädön takana se on.

Muusikkona sanoisin, että musiikkipelien ongelma on se, että nappien painelu ei vastaa oikeaa soittamista, mutta oikea soittaminen on liian vaikeaa. Suosion laskuun vaikuttanee ”soittimien” korkeat hinnat sekä uusien pelien tiheä julkaisuväli.

Kenties kitara->midipalikka->pelikonsoli -yhdistelmällä saataisiin aikaan sovellus, joka auttaisi esimerkiksi soiton opiskelussa. Tällöin kyseessä ei kuitenkaan olisi enää peli, joka soveltuisi kaikille. Kun oikea kitara tuodaan mukaan peleihin, ei voida enää painella viittä nauhaväliä, koska kitarasta kuuluvan akustisen äänen pitäisi sopia pelistä kuuluvaan biisiin.

Muistelin lukeneeni, että joku oli virittämässä oikeaan kitaraan jonkinlaista lisäosaa, jotta sitä voisi käyttää soittimena peleissä. Pikaisella Googletuksella löytyi ainakin http://www.openchord.org/.

Muropaketin uusimmat