Uusimmat

Huonoja uutisia Valvelle: The Division 2 tulee saataville ainoastaan Epic Games Storeen ja Ubisoftin Uplayhin

10.01.2019 12:12 Muropaketin toimitus

Tom Clancy’s The Division 2 ei tule lainkaan myyntiin Steamiin. Sen sijaan pelin voi ostaa itselleen Epic Games Storesta ja Ubisoftin omasta Uplaysta.

Kaikki Ubisoftin pelit eivät ole olleet saatavilla pelkästään julkaisijan omasta Uplay-palvelusta, vaan niitä on voinut hankkia myös Valven Steam-kaupasta. Tilanne on muuttunut, sillä Tom Clancy’s The Division 2 tulee ilmestymään pelkästään Epic Games Storeen Uplayn lisäksi. The Division 2 ei ole ainoa Ubisoftin peli, joka jättää Steamin väliin, sillä tulevaisuudessa julkaisija aikoo monien pelien osalta toimia samalla tapaa.

Ubisoftin mukaan se on tehnyt Epic Gamesin kanssa uuden sopimuksen, jonka vuoksi se ei voi julkaista pelejä samaan aikaan sekä Steamissä että Epicin pelikaupassa, tietää Gamerant. Ubisoftin varajohtajan mukaan ranskalainen pelijättiläinen nauttii Epicin aiheuttamasta pelialan mullistuksesta, ja se aikookin tukea Epic Games Storea jatkossa.

The Division 2 ilmestyy 15. maaliskuuta PC:lle, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle.

Muropaketin uusimmat