Uusimmat

Huraa! Scribblenauts saa jatkoa tänä syksynä

08.03.2010 15:30 Antti Mutta

Sanoilla ratkottava Nintendo DS:n pulmapeli Scribblenauts oli todellinen suksee viime vuonna. Toimittajat kehuivat ja pelaajatkin äänestivät lompakoillaan. Saipa peli eDomessakin pystyn peukun. Niinpä moni on varmasti odottanut jatko-osan julkistusta. Virallista tämä ei ole, mutta nettilähteiden mukaan Scribblenauts 2 paljastetaan pian jenkkilehdessä.

Lehti on Nintendo Power, jonka huhtikuun numerossa tutustutaan jatko-osaan yksityiskohtaisesti. Nettietsivien mukaan kehittäjänä on edelleen alkuperäisen parissa pakertanut 5th Cell. Peli on entistä laajempi, mutta myös ykkösosan heikkouksia on korjattu.

Jo ennestään laajaa sanavarastoa on kasvatettu huikealla 10 000 sanalla. Ykkösosan sanavarastoa ei koskaan paljastettu virallisesti, mutta hakkerit kaivoivat pelidatasta 23 000 sanan listan. Tekijät kuitenkin ilmoittivat määrän liian pieneksi. On siis mahdotonta sanoa, kuinka suuri 10 000 sanan lisäys suhteessa alkuperäiseen varastoon on.

Sisällöstä sen sijaan on tietoa. Alkuperäisen substantiivipainotteisuus on vaihdettu adjektiiveihin. Ehkäpä siis päähahmo Maxwellia ei ainoastaan voi käskeä tekemään jotain jollekin, vaan myös määrätä yksityiskohtaisesti, miten tämä tapahtuu.

Pulmia varten kehitettyjä tasoja pitäisi olla 120. Tämä on merkittävästi vähemmän kuin ensimmäisessä osassa, jossa tasoja oli 220. On täysin mahdollista, että myös alkuperäisiä tasoja on näin ollen mukana.

Uusista ominaisuuksista huolimatta, Scribblenautsin ystäviä innoittaa eniten ensimmäisen osan ohjausongelmien korjaaminen. Maxwellin liikuttaminen oli usein rasittavan satunnaista. Asia, jonka 5th Cell itse myönsi taannoin Game Developer -lehdelle. Jatko-osassa ohjaamisen pitäisi siis sujua mutkattomammin.

Jos nettilähteiden esittämät tiedot Nintendo Powerin artikkelista pitävät paikkansa, Scribblenauts 2 julkaistaan syksyllä, ainakin Pohjois-Amerikassa.

Lue myös

Bayonetta-haastattelu: ”halusimme tehdä jotain erilaista ja seksikästä”

Eve Online opettaa: talous vaatii avoimuutta

Menevätkö pelileffat nyt liian pitkälle: tulossa Missile Command, Asteroids, jopa Space Invaders…

There it goes – muinainen virtuaalimaailma syöksyy tuhoon

Muropaketin uusimmat