Uusimmat

Hylätty Warcraft-seikkailupeli on nyt kaikkien ladattavissa!

12.09.2016 10:42 Miikka Lehtonen

Blizzard on vuosien varrella tehnyt monia mainioita pelejä, joista useimmat on julkaistu pelaajien iloksi. Mutta ei kaikkia. Pari legendaksi muodostunutta peliä on päätetty jättää arkistoihin, koska niitä ei pidetty tarpeeksi laadukkaina. Yksi näistä on nyt pelaajien käsissä.

Mahtaako monikaan edes enää muistaa, että Blizzard kehitti 90-luvulla Warcraft-seikkailupeliä? Warcraft Adventures olisi seurannut nuoren Thrallin matkaa orjasta koko Horden sotapäälliköksi. Peliä esiteltiin lehdistölle ja Suomessakin sitä ihasteltiin pelilehtien ennakoissa, mutta kaupoissa peliä ei koskaan nähty. Blizzard kun tuli sisäisesti siihen johtopäätökseen, ettei Warcraft Adventures täyttänyt heidän korkeita laatuvaatimuksiaan ja näin käytännössä valmis peli pistettiin jäihin.

Ny tpeli on päätynyt jotenkin nettikäyttäjä Reidorin haltuun, ja tämä on julkaissut pelin sellaisenaan koko kansan ihmeteltäväksi. Reidorin mukaan kyseessä on käytännössä valmis versio, jonka voi pelata alusta loppuun välianimaatioineen kaikkineen. Niinpä jokainen voi itse arvioida, oliko Blizzard aikanaan oikeassa vai ei.

Ohessa linkki alkuperäiseen foorumikeskusteluun, josta etsivä voi löytää keinot pelin lataamiseksi.

Lisätietoja: alkuperäinen foorumiketju

 

Miikka Lehtonen

Muropaketin uusimmat