Uusimmat

Hyvästi, Peliplaneetta

29.01.2014 12:38 Jukka O. Kauppinen

Niin lehtibisnes kuin internet ovat raakoja paikkoja olla ja raapia elantoaan. Suomalaisen pelilehdistön hautausmaalta löytää monen monia julkaisuja, joista osa eli pidemmänkin aikaa, osa vain vuoden, pari. Osan ilmestyminen on loppunut ihan muista kuin kaupallisista syistä, mutta krhm, ei mennä tällä erää siihen aiheeseen.

Myös nettilehtien maailmassa on riittänyt vaihtelua. Ja eräs pala suomalaisen nettimedian historiaa päättyy 31.1.2014, kun Elisa Oy sulkee omistamansa Peliplaneetta.net-sivuston. Vuonna 2001 Core Online -sivustona alkanut pelisaitti muuttui jossain vaiheessa Peliplaneetaksi, ja sen taustalta löytyi todella kovan linjan peliaktiiviporukkaa. Eräässä vaiheessa tosin sivuston ylläpito/omistaja teki katastrofaalisen ”Jippii is bäk!” -uudistuksensa, jonka yhteydessä vanha toimitus potkittiin pihalle ja tilalle otettiin uusi poppoo.

Kiinnostavaahan tässä oli erityisesti se, että oikeastaanhan niin vanha kuin uusikin PP:n toimitus oli tapahtumaketjussa sivustakatsoja, kun täysin kädetön ja osaamaton ylläpito meni ja sotki niin saitin kuin suhteet toimitusporukoihin, jotka olivat ainoat jotka näkivät että nyt mennään vikaan. Melkoinen sotku, kuulkaas.

Suomalaisen internetin noloin hetki: Jippii.fi-portaali uudistui. Uusi forum!

Noh, Peliplaneetta jatkoi kuitenkin eloaan sivustona ja vanha toimitus perusti uuden saitin, V2.fi, joka pörrää oikein mukavasti.

Mutta nyt senkin taru on ohi. Nostamme kunnioittavasti hattua keskuudestamme poistuvalle veteraanille.

Elisan mukaan Peliplaneetta.net ei enää sopinut yhtiön verkkostrategiaan, eikä yhtiö ollut valmis panostamaan sen uudistamiseen tai tekniseen ylläpitoon.

Moni domelainen on kirjoittanut Peliplaneettaan enemmän tai vähemmän aktiivisesti/satunnaisesti. Peliplaneetan toimitustyöstä on vastannut viime vuodet H-Town Oy, jonka muihin medioihin moni meistä kirjoittaa aktiivisesti. Domelaiset ovat toki hyvää pataa myös V2.fi:n väen kanssa.

-JOK

Muropaketin uusimmat