Uusimmat

Hyvät hakkerit vs. pahat hakkerit: PlayStation 3:n suojausavain vuodettiin

24.10.2012 16:00 Jukka O. Kauppinen

Oli kyse sitten musiikista, elokuvista, videopeleistä, autojen suojausjärjestelmistä tai mistä vain, kaikenlaiset suojaukset vetävät aina puoleensa hakkereita, jotka haluavat tehdä niistä selvää. Osa ihan vain urheilun kannalta, toiset hyötyäkseen.

PlayStation 3 -konsolin suojaukset ovat olleet jo kauan erilaisten hakkeriporukoiden leikkikenttä. Vuonna 2000 George Hotz julkaisi ensimmäisen PS3:n ”jailbreakin”, minkä jälkeen hax0r-skenessä on PS3:lle tehty modipiiri ja viritys jos toinenkin. Jossain määrin surullista on tosin se, että konsoli murrettiin Sonyn omien perseilyiden johdosta, kun firma provosoi hakkeriskenen vauhtiin poistamalla laitteestaan Linux-tuen. Eivätkä Hotzin niskaan höökineen lakimiehetkään tainneet onnistua kuin ärsyttämään Hotzia julkaisemaan jailbreikkinsä avoimeen nettiin.

Nyt hakkeriskenessä on taas tapahtunut yhtä jos toista. PS3:n 3.60-firmispäivitys tiemmä tukkii useimmat vanhat exploitit, mikä ei laitteen syvimmät salat purkanutta The Three Musketeers -hakkeriryhmää haitannut. He kun olivat jo askelta pidemmällä.

Musketeersit olivat näet jo selvittäneet PS3:n syvimmän salaisuuden, laitteen suojausten ytimestä löytyvät LV0-avaimet, joiden avulla konsolin kaikkeen toiminnallisuuteen päästään haluttaessa käsiksi. Juju on nimenomaan siinä, että vaikka vanhemmat pelien kopiointijärjestelmät voitiin rikkoa 3.60-firmiksessä, LV0-avainten avulla on mahdollista tunkeutua uusienkin käyttöjärjestelmäpäivitysten ytimeen ja kiertää kaikki estot.

Musketeerseille avainten kaivaminen ja hyödyntäminen omissa harrasteprojekteissaan oli kuitenkin riittävä palkinto. Ryhmä ei julkaissut avaimia avoimeen levitykseen, koska se olisi johtanut muun muassa avoimeen piratismiin.

Avaimet kuitenkin kiersivät hakkerien pienessä sisäpiirissä, josta yksi taho rikkoi luottamuksen. PS3:n suojausavaimet päätyivät kiinalaiselle hakkeriryhmälle, joka teki niiden avulla pelien kopioimisen mahdollistavan järjestelmän ja pisti sen myyntiin.

Paljon muutakin tapahtui, mutta lopputulos on se, että The Three Musketeers on nyt hyvin käärmeissään PS3:n LV0-avaimet julkaisseelle ”kollegalleen”.

”Onnittelut. Olet mulkku.”

”Jotkut meistä yrittävät tehdä yhdessä hauskoja asioita, mutta sitten me teemmekin luotamme toisiin ihmisiin ja jaamme löytöjämme heidän kanssaan. Ja tietysti he ovatkin sitten kuuluisuutta hamuavia huomiohuoria, jotka julkaisevat meidän löytömme.”

”Jos tämä henkilö ei olisi pettänyt luottamustamme, niin nämä avaimet eivät olisi tulleet koskaan julkisuuteen”, Musketeersit kertovat julkilausumassaan.

LV0-avainten vuodon myötä PlayStation 3:n kilpajuoksu piraatteja vastaan onkin taas haastavassa tilanteessa. Piraatit ovat askeleen edellä ja Sonyllä on edessään iso haaste avainvuotoa tukkiessaan.

Lähde: PS3 Hacked Again, LV0 Keys Leaked, CFW Released, Security Hole Reportedly UnpatchablePlayStation 3: The Final Hack?

Lisää aiheesta

Ja niin kaatui myös viimeinen: PlayStation 3:n suojaukset murrettiin

Sony hiljensi Geohotin lakikeinoin – ja palkkasi myös?

Sony jahtaa aggressiivisesti PS3-hakkereita

Sonyn ja PS3-hakkerien piirileikki jatkuu

Lue myös

Insinöörien epäonnistumisia: Toyotan sarana, Johnsonin tekonivelet ja Xbox 360

Klassista kyberpunkia vanhan koulun malliin – arvostelussa Cypher

Medal of Honor Warfighter – melkein todellisia sotia ja taisteluja

Tässäpä paras anime World of Tanks -faneille: Girls und Panzer