Uusimmat

Ilmaisräiskintä Warframe sai Xbox One -julkaisupäivän

17.08.2014 16:00 Juho Anttila

Ilmaispelattava verkkoräiskintä Warframe on kerännyt vähitellen mukavasti suosiota. Aluksi tylsän ja geneerisen oloiselta tuntunut peli on osoittautunut lopulta oikein viihdyttäväksi mikromaksuräimeeksi, jonka parissa kuluttaa mieluusti tunnin jos toisenkin.

Muun muassa PlayStation 4 -konsolin julkaisupelivalikoimaan kuulunut Warframe laajentaa alustavalikoimaansa kohta myös Xbox Onen suuntaan. Xbox One -versio julkistettiin jo aiemmin tänä vuonna, mutta nyt se on saanut myös virallisen julkaisupäivän.

Xbox One -pelaajat pääsevät Warframen kimppuun syyskuun 2. päivä. Odotus ei siis enää ole järin pitkä. Warframella on tällä hetkellä jo yli 10 miljoonaa rekisteröitynyttä pelaajaa ja Xbox One -julkaisu tulee todennäköisesti kasvattamaan tätä lukemaa ainakin jonkin verran.

Lähde: Joystiq

Lisää aiheesta

E3Dome: ilmaisräiskintä Warframe saapuu Xbox Onelle

Huhupartio: Ilmaispelattava Warframe tulossa Xbox Onelle

Tältä se näyttää: Warframe PlayStation 4:llä