Uusimmat

Impirestä ei ole edes Dungeon Keeperin äpäräpojaksi

20.04.2013 21:00 Jukka O. Kauppinen

Miikka Lehtonen ajatteli, että käydäänpäs vähän mellastamassa luolahommissa, kun kerran tarjolla on Dungeor Keeperin makuista hauskaa puuhastelua. Mellastaminen kyllä onnistui, mutta ei se silti hauskaa ollut.

Impire kertoo tarinan D-luokan pahasta herrasta, joka hirveän tuurin kautta saa värvättyä avukseen tavallista pätevämmän demoni-toimihenkilön. Tältä taas sujuu miltei mikä tahansa tempaus samalla kun aivoton isäntä huutelee jostain kulissien takaa tehtäviä ja ohjeita.

Parivaljakko ryhtyy luonnollisesti valloittamaan maailmaa ja sehän tapahtuu tietenkin tehtävä kerrallaan, tiettyjä tavoitteita ajaen. Eräässä alkupään tehtävässä pitäisi esimerkiksi varastaa raaka-aineet kamalan myrkyn tekemiseen ja sitten sijoittaa kaupungin viemäreihin seitsemän venttiiliaukon viereen myrkkytynnyreitä.

Käytännössä tämä ei tapahdu niinkään luolastoherrailemalla, vaikka sitäkin toki harrastetaan, vaan pelaamalla todella kömpelöä tosiaikaista taktiikkapeliä. Pelialue koostuu luolastoista, niin pelaajan omista kuin valloitustaan odottavista. Niihin voi sitten rakennella erilaisia huoneita, joissa kätyrit voivat syödä, parannella taitojaan, takoa uusia varusteita ja niin edelleen.

Tämä kuulostaa toki kovin Dungeon Keeper –henkiseltä, mutta kun se todellakin on sivuosassa. Pääosassa ovat ne kasatut ryhmät, joissa heiluu erilaisten demonien, velhojen, shamaanien ja höyrykäyttöisten kääpiöiden kaltaisia yksiköitä. Näitä sitten nakitetaan pitkin maita ja mantuja taistelemaan toinen toistaan moninaisempien vihollisten kanssa.

Lue koko arvostelu: Impire (PC)

Lisää aiheesta

Blood Bowl – verta pahvikentällä

Game of Thrones (PC, PS3, Xbox 360)

Mulkaisu: Of Orcs and Men 

Of Orcs and Men (PC, PS3, Xbox 360)