Uusimmat

Inversionissa on veikeä idea – mutta kun se ei ole hyvä peli

06.07.2012 18:00 Miikka Lehtonen

Konsolisukupolven lähestyessä loppuaan moni julkaisija yrittää epätoivoisesti vetää vielä viimeisiä löysiä pois siimoistaan samalla kun pääsatsaukset on tehty seuraavan sukupolven suuriin peleihin. Joskus siinä käy hyvin, toisinaan huonommin. Tero huomasi, että nyt kävi huonosti.

Testiin osunut Inversion on ideana todella mielenkiintoinen: 3PS-peli, jossa painovoiman suuntaa voi vaihdella yllättäen ja ennakkolupausten mukaan myös halutessaan. Totuus ei ole ihan yhtä ruusuinen kuin ennakkovisiot, sillä Tero pettyi peliin karvaasti.

Ei Inversionia kuitenkaan voi täydellisestä omaperäisyydettömyydestä syyttää: pelin nimen taustalla ei suinkaan ole vanha kotimainen klassikkosketsi, vaan suurkaupunkia piinaava omituinen ilmiö, joka voi esimerkiksi siirtää toiminnan maasta seinille tai vaikkapa täyteen painovoimattomuuteen. Parhaimmillaan painovoimakikkailu on ihan toimivaa, mutta pääasiassa kaikki vastaava on nähty paremmin toteutettuna Dead Spaceissa. Koko ominaisuuden suurimmaksi ongelmaksi jää kuitenkin se, kuinka harvoin sitä itse asiassa hyödynnetään.

Mutta lue silti koko juttu!

Lue myös

Dwarf Fortress – iloiset kääpiöt uppoavassa vuoristoluolassaan

Steamin viikonlopputarjoukset ovat suorastaan älyttömiä!

eDome 13 vuotta sitten: Team Fortress 2:ta odotellessa Babylon 5 kuoli

Turtle Beach XP 400 – hyvät kuulokkeet