Uusimmat

Iran kielsi Pokemon Go:n turvallisuusuhkana

06.08.2016 10:00 Juho Anttila

Kesän hittipeli Pokemon Go herättää paljon mielipiteitä. Lukemattomat pelaajat tykkäävät siitä hurjasti, mutta internet on täyttynyt myös mielipiteistä, joista rajuimpien mukaan lapsia auton alle ajava digitaalihuume olisi kiellettävä kokonaan. Nämä huolestuneet tahot voivat nyt huokaista, että edes jossain päin maailmaa ollaan edistyneitä ja sivistyneitä, sillä Iran on juuri kieltänyt Pokemon Go:n.

Kiellon takana on paikallinen verkkoaktiviteettiä valvova viranomainen ja syitä Nianticin menestyspelin pelaamisen estämiseen löytyy kaksi. Viraston mukaan Pokemon Go on turvallisuusuhka, sillä se paljastaa liikaa pelaajan tietoja tekijöilleen. Eräiden väitteiden mukaan Niantic pääsee näkemään pelaajien Google-tilit kokonaan, mutta tekijöiden itsensä mukaan he näkivät vain käyttäjätunnuksen ja sähköpostiosoitteen ja tässäkin tapauksessa kyse oli bugista, jota korjataan parhaillaan.

Toinen todennäköinen syy kiellolle on uskonnollinen. Iran kielsi Pokemon-kortit jo vuonna 2001 niiden väitetysti sisältämän uskonnollisen kuvaston vuoksi. Iranissa väitettiin, että kyse on kristillisestä ja juutalaisesta propagandasta. Samalla toki todettiin Pokemon-korttien keräämisen olevan uhkapeliä, joka on Iranissa laitonta.

Lähde: Eurogamer

Lisätietoja: www.pokemongo.com

Lisää aiheesta

Pokemonien jäljityspalvelu suljettiin, tekijä anoo armoa

Metallica vetää Pokemonia – huikea livevideo!

Pokemon Go tuotti järjettömästi rahaa alle kuukaudessa

Juho Anttila

Muropaketin uusimmat