Uusimmat

Itsenäinen DayZ myi alle kuukaudessa melkein miljoona kappaletta

07.01.2014 11:00 Juho Anttila

Kun peli julkaistaan tietoisesti puolivalmiina ja tekijät itsekin varoittavat, että valmista pelikokemusta odottavat tulevat pettymään, voisi kuvitella myyntien jäävän vaatimattomiksi. DayZ-zombiseikkailun itsenäisen version kohdalla tämä arvaus ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Steamin Early Access -palvelussa julkaistu DayZ on nimittäin kelvannut 18 vuorokauden aikana yli 800 000:lle pelaajalle. Pitkään kehitettyä peliä on ilmeisesti siis odotettu suurella hartaudella. Rahana laskettuna peli on tienannut jo lähes 15 miljoonaa euroa.

Pelin kehittäjä Dean Hall on luonnollisesti perin tyytyväinen hyvästä tuloksesta. Miehen mukaan tekijöillä oli tämän vuoden varalle huomattavan kunnianhimoisia suunnitelmia, mutta pelin menestys löi silti tekijät ällikältä. Hallin mukaan jo 250 000 kappaleen myynnit olisivat tuntuneet onnistumiselta.

DayZ:n Early Access -version hyvillä myynneillä on myös positiivisia vaikutuksia pelin tulevaisuuden kannalta. Kun seikkailu selvästi kelpaa pelaajille ja rahaakin tippuu firman tilille näinkin mukavasti, riittää tekijöillä odotettua enemmän resursseja tehdä DayZ:sta aidosti uniikki pelikokemus.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Itsenäinen DayZ myi varoituksista huolimatta mukavasti

Itsenäinen DayZ julkaistiin vihdoin Steamin Early Access -palvelussa

Dean Hall varoittaa: DayZ:n Early Access voi osoittautua pettymykseksi

Muropaketin uusimmat