Uusimmat

Itsenäinen DayZ on moottoriltaan MMO-henkinen ja käyttää Steamworksia

29.11.2012 19:00 Miikka Lehtonen

Vaikka moni sitä pitkään epäilikin, DayZ muuttuu kuin muuttuukin itsenäiseksi peliksi ja vieläpä aika tiuhaan tahtiin. Modista peliä tekevä Dean ”Rocket” Hall kertoilee tuoreessa blogissaan hyviä uutisia ja linjailee lisäksi pelinsä Steamworks-tukea, joka on aika kattava.

Hall kertoo kehitysblogissaan, että itsenäinen DayZ tulee käyttämään MMO-henkistä client/server-arkkitehtuuriratkaisua, jossa monet pelin keskeiset jutut tapahtuvat hakkereilta turvassa keskusserverillä. Ja miksipä ei? Kyseessähän on kuitenkin puhdas moninpeli, jota on tähänkin asti pelattu nimenomaan servereillä. Jatkossa se serveri sitten vain ilmeisesti tekee vähän enemmän.

Hallin mukaan samalla kun se moottori kuitenkin revitään ulos konehuoneesta, sitä myös tuunataan. Tiimi modernisoi paljon kulissien takana tapahtuvia juttuja niin, että tulos ei vielä näy pelaajalle päin. Vielä, sillä myöhemmin näkyy. Uusittu moottori kun tulee antamaan kehitystiimille mahdollisuuden tehdä helposti paljon nykyistä kattavampia ja monipuolisempia variaatioita maailmassa esiintyvistä esineistä ja olioista.

Samalla mies kertoo myös, että peli tullaan julkaisemaan Steamin välityksellä ja että se käyttää Steamin Steamworks-pakettia laajalti. VAC-huijaussuojaus, Steamin kautta pyörivät serverilistat, helpommat päivitykset ja monet muut jutut tulevat olemaan osa myös DayZ:n arkea lähitulevaisuudessa.

Ja todellakin lähitulevaisuudessa, sillä Hallin mukaan itsenäisen DayZ:n julkaisu tapahtuu vielä tämän vuoden puolella. Kehitys toki jatkuu sen jälkeenkin, mutta ensimmäinen versio nähdään seuraavien 32 päivän kuluessa. Jännäksi menee!

Lähde: DayZ

Lue myös

Peliveto: Dragon Age III sai vuoden lisäkehitysaikaa ja uudet alustat

Bungien uusi peli on ”myyttinen seikkailu”

Logitech takoo mekaanisesti: G710+ Mechanical Gaming Keyboard

Tuplasti sotaisaa strategiaa: Time of Fury ja Panzer Corps 42-43 West