Uusimmat

Jäävätkö pelien tarinat muistiin? Huomaatko niitä edes pelatessasi?

01.03.2011 16:20 Jukka O. Kauppinen

Foorumin puolella murokansa on miettinyt suuresti mielenkiintoista ja oikeastaan aika tärkeääkin pelillistä aihetta, nimittäin pelien tarinoita ja käsikirjoituksia. Ovatko ne vain taustahälinää, jota ei edes muista läpipeluun jälkeen?

Kuten keskustelun aloittanut Tege huomioi,

Tuli tämä vaan mieleen tässä kun lueskelin uutista ”Seuraava Call of Duty julkistetaan keskiviikkona – tai se onkin BF3?”

Lainaus:

Toisessa tuntolevyssä puolestaan on Modern Warfare 2:sta tutun pahiksen Shepherdin henkilötiedot.

Vaikka kyseisen pelin omistan niin mitään havaintoa ei ole kylläkään tuommoisesta tyypistä kun en ole edes koko sp-peliin koskenut. Olenkin huomannut, että ostan nykyään pelejä missä on toimvia mp-puoli.

Oletko sinä huomannut tätä samaa? Meneekö pelinkehittäjien tarina nyt aivan hukkaan?

Keskusteluun osallistuneet ovat ottaneet kantaa niin yksinpelitarinoiden kuin moninpelien tarinoinneista. Kuten:

Eternality:

Itselleni tarina on koko pelin tärkein elementti; Huonon pelattavuuden, huonot grafiikat tai minkä tahansa muun voi ohittaa jos tarina on hyvä, mutta huono tarina pilaa pelin aivan varmasti.

harmat:

Itselleni riittää se että tarina on helposti seurattava, dialogi on hyvin puhuttu ja selkeä. Esim codeissa tämä ei ole toteutunut ollenkaan hyvin kun tapahtumapaikoissa hypitään ties minne ja välivideot ovat (varsinkin black opsissa) sairaan psykedeeliseen ADHD-tyyliin enkoodattu. Ei niissä oo mitään järkeä.

Alyniekka:

Nuorempana sitä pelasi pelejä vain pelaamisen ilosta. Nykyään poikkeuksetta 90% hype-peleistä jää kauppaan kun ei vain innosta pelata. Sanottakoon, että Mass Effect ja ensimmäinen Dragon Age oli juurikin tarinavetoisia pelejä ja niitä pelasi juurikin sen takia.

Betelgeuzah:

Suurimmasta osasta peleistä tietää että kannattaako niiden tarinaa seurata vai ei. Eli onko se nopeasti päälleliimattua soosia (tusinaräiskinnät, strategiapelit, suurin osa MMO:sta, tappelupelit) vai asenteella tehty ja täydentää peliä itseään (Bayonetta, Amnesia, Bioshock) vai pyöriikö pelin vetovoima juuri sen tarinan ympärillä (Metal Gear Solid, Final Fantasy/Lost Odyssey, Dragon Age).

Yleensäkin ’parhaat pelit’ minulla ovat olleet sellaisia joissa joko pelattavuus ja visuaalisuus/setting on niin timanttista ettei tarinan puutteet haittaa (tietyt tappelu-, strategiapelit ja fps:t esim. HL2), tai pelimekaniikka on viihdyttävää ja tarina+audiovisuaaliset aspektit täydentää kokemusta (tällä hetkellä esim. Tactics Ogre).

Toisaalta jos pelimekaniikka ei iske niin tarinan ja grafiikan täytyy olla todella hyviä että nautin pelaamisesta (Lost Odysseytä pelasin ihan vain niiden visuaalisten novellien takia).

Morppien tapauksessa asia ei ole niin yksinkertainen (vuorovaikutus tuhansien muiden pelaajien kanssa kiehtoo tarpeeksi ettei kiinnitä huomiota pelattavuuden ja tarinan puutteisiin) mutta se ei liity tähän säikeeseen.

Hiekkamies:

Mass Effecteissä ongelmana oli tuo että pelin oma tietokirjasto olisi pitänyt vissiin lukea että tarinan olisi kokenut täysillä. Välillä hommat meni täysin ohi, varsinkin kun odotin kokoajan jotain mullistavaa mitä ei koskaan tullut. Tuo että jokaisella ”peli on omanlainen” on kanssa hyvin kyseenalainen homma, tuskin koskaan enää pelaan ykkösestä aloittaen koko trilogiaa läpi samalla ihmetellen tapahtuiko nyt jotain erilaista. En pysty ymmärtämään kaikkea sitä ylistysten määrää, koska pelit ovat joka suhteessa samaa vanhaa huttua.

Uusimmat Call of Dutyt täytyy pelata kahteen kertaan että juonesta jää jotain käteen. Sen nopeatempoisen ryntäilyn ohessa en ehdi seuraamaan mitä ne toverit juttelee. Modern Warfare 2:ssakin täytyi miettiä kovasti että mitähän siinä edellisessä taas tapahtui, kakkosen loppu sen sijaan oli ihan mieleenpainuva.

Nathorr:

Tarinavetoiset pelit on ne munkin ykkösjuttu. Monipeleistä en pelaa kuin valven tuttuja mättöjä (CSS, TF2, L4D2), kun ovat mielestäni yksinkertaisempia kuin esim. Call of Dutyt tai Battlefieldit.

Viime aikoina olen yrittänyt urakoida tarinapohjaisia pelejä. Aloitin Max Payneilla, joiden tarinasta ja tarinankerronnasta pidinkin erityisen paljon. Jatkoin jo ennestään tutulla GTA-sarjalla, ja kalhlasin GTA3:sta lähtien jokaisen läpi, toistaiseksi on vielä viimeisin lisäosa, The Ballad of Gay Tony, kesken. GTA on ollut jo kauan yksi lempipelisarjoistani, ja tarinankerrontakin on siinä onnistunutta. Tästä erityiskiitos San Andreasille ja IV:lle.

Seuraavana listalla lähti koko Call of Duty sarja. Moninpeleihin en halunnut koskea, vaan nimenomaan yksinpelit piti vetää läpi. Aijemmin olin pelannut vain ykköstä ja kakkosta. Parhaan tarinan tarjosi mielestäni CoD4:MW ja hyvänä kakkosena uusin eli Black Ops. World at Warin tarinasta en pitänyt alkuunkaan, etenkään jenkkien osuudesta.

Pari päivää sitten aloitin sen tarinavetoisten FPS-pelien ykkösnimen, eli BioShockin, joka vaikuttaa hyvin lupaavalta. Lisäksi listalla on Deus Ex, Crysis, Amnesia: The Dark Descent sekä lukuisia indie-pelejä. Ostin myös täältä murosta eilen BioShock 2:n ja Mass Effectin, odotuksen molempien suhteen korkealla, vaikka ymmärtääkseni BS2 ei yllä alkuperäisen tasolle.

Joka tapauksessa, näitä pelejä on liian vähän. Tunnelma ja juoni ovat ykkösenä listalla, pelattavuus sen jälkeen. Grafiikoilla ei juuri ole väliä, mutta esim. juuri grafiikka vaikutti siihen, miksi halusin pelata BioShockin ennen Deus Exeä, se rusoisuus on vain jotenkin vaikeaa katseltavaa.

PS: En mainitse tässä listassa Fallout 3:n ja STALKERin kaltaisia open world mättöjä, vaikka hyvä juoni löytyisikin. Open world tuntuu syövän mulla pelihaluja ja tunnelmaa, vrt. lineaariseen juonenkerrontaan.

Alkuperäisen keskustelun kaikkine vastauksineen löydät ohesta:

Linkki keskusteluun: Pelien tarinat, meneekö ne ohi?

Lue myös

Amigan uusin tuleminen, taas kerran: nyt muun muassa Android-puhelimena

Cities in Motion -päiväkirjat kertovat suomipelin synnystä

Deus Ex: Human Revolution -ensikosketus osa 1 – ylösnousemus

PS3-konsolien tuonti Eurooppaan pysäytetty