Uusimmat

Jalkapallopeli PES 2016 ilmaisversioituu

28.11.2015 16:00 Juho Anttila

Kovan luokan jalkapallopelien mestaruus ratkotaan kahden pelisarjan, FIFA:n ja Konamin kehittämän Pro Evolution Soccerin välillä. Molemmilla peleillä on hyvät ja huonot puolensa sekä oma lähestymistapansa kuningaslaji jalkapalloon. Konami aikoo nyt tehdä pelin valinnasta oman teoksensa kohdalla helpompaa, sillä PES 2016 saa ihan pian ilmaispelattavan version.

Ilmaispelattava PES 2016 julkaistaan joulukuun 8. päivä PlayStation 3 – ja PlayStation 4 -konsoleilla. Konamin kuvauksen mukaan kyseessä on niin sanottu aloitustason PES-versio. Mukana on näytöspelimuoto ja seitsemän joukkuetta, täydet harjoittelutoiminnot ja mikromaksuilla rahoitettava myClub-ominaisuus. Mikä parasta, myös ilmaisversion pelaaminen onnistuu verkossa.

Konami lupaa myös, että ilmaispelattava PES 2016 tulee hyötymään myös kaikista maksulliseenkin versioon tulevista päivityksistä. Hieno juttu, vaikka Konami toki taitaa toivoa, että karsittu ilmais-PES kannustaa kokeilijoita ostamaan myös pelin täysversion.

Lähde: Eurogamer

Lisätietoja: Pelin kotisivu

Lisää aiheesta

Konami uhittelee: emme hylkää konsolipelaajia, vaan teemme lisää Metal Gearia, PESiä, Castlevaniaa…

20 vuotta riitti – PES-futispelien tekijä poistui Konamilta

Miksi PES romahti? Miehet miettivät!