Uusimmat

Jenkkilässä kamppaillaan myyntilistojen kärjestä

20.04.2007 11:47 Jukka O. Kauppinen

Jenkkilän ja Japanin konsolien laite- ja pelimyyntitilastojen seuraaminen on jännittävää hupia. Vuosi, pari sitten ei nytilannetta olisi osannut kuvitellakaan. Nintendon DS –konsolin menekki kahdella mantereella ja konsolivalmistajien kärjen kääntyminen nurinperin on yllättänyt niin pelaajat kuin peliteollisuuden gurutkin.

Maaliskuussa 2007 Yhdysvaltain markkinat olivat edelleen DS-käsikonsolin voittokulkua. Uudemmista konsoleista Wii ja Xbox 360 myivät mukavasti, joskin parhaimmillaankin vain puolet DS:n luvuista. Yllättävänä hattutemppuna PlayStation 2 –laitteen myynti kasvoi reippaasti ja ohitti niin Wiin kuin Xbox 360:n. PlayStation 3 sinnittelee listan alapäässä, voittaen vain GameCuben. Vanhaa kunnon Xboxia ei tilastoissa edes näy.

Yhdysvaltain laitemyynti maalikuu 2006

Nintendo DS: 508 000

Sony PlayStation 2: 280 000

Nintendo Wii: 259 000

Microsoft Xbox 360: 199 000

Sony PSP: 180 000

Nintendo Game Boy Advance: 148 000

Sony PlayStation 3: 130 000

Nintendo Gamecube: 22 000

Pelialalla tapahtui maaliskuussa yllättävä piristysruiske, sillä kokonaismyynti kasvoi kolmanneksen helmikuuhun nähde. Maalikuussa myytiin 69 prosenttia enemmän pelikoneita kuin edelliskuussa.

Entäpä pelimyynti? PS2:n God of War II loikkasi heti listaykköseksi ja myi 833 000 kappaletta. Muita top 10 –pelejä olivat GRAW 2 (360), Guitar Hero II (360), Wii Play (Wii), MotorStorm (PS3), Diddi Kong Racing (DS); Spectrobes (DS), Major League Baseball 2K7 (360), MLB’07 (PS2) ja Def Jam Icon (360).

Ainakin allekirjoittanut yllättyi PS3/360-pelien suuresta osuudesta.

Samaan aikaan Japanissa…

Entä miltä Japanin myyntilistat näyttävät? Hämmentäviltä, kuten aina. Edellisen viikon kymppi kärjessä –listalla on kuusi DS-peliä, kaksi Wii-peliä ja melkeinpä yllättäen kaksi PS2-peliä. Ykkössijalla on Ace Attorney 4, Phonix Wright –lakimiespelien uusin viritys. Muita epeleitä ovat Mario vs. Donkey Kong 2 (DS), Wii Sports, Yoshi’s Island DS ja kauhea kasa erilaisia japaninkielisiä pelejä, joista ei ota selvää sitten millään.

Ja laitemyynti sitten? Japanin listoja tuottavan Media Createn viimeisin päivitys kertoo DS Liten olleen jälleen kerran myyntitilaston ykkönen. Viime viikolla DS:iä myyntiin yhteensä 133 000 kappaletta. Toisena tulee Wii 76 000 laitteen myynnillä. Perässä hipsivät PSP (25 000), PS2 (13 000), PS3 (12 000) ja Xbox 360 (2900).

Jos ilmaiseksi saisin, ottaisin mieluiten seuraavan konsolin:

Vastaus Vastanneiden osuus tällä hetkellä
Microsoft Xbox 360
0%
Nintendo DS
0%
Nintendo Wii
0%
Sony PlayStation 2
0%
Sony PlayStation 3
0%
Sony PSP
0%

Siirry takaisin kyselyyn

Muropaketin uusimmat