Uusimmat

Joensuulainen Parcel jätti Early Accessin ja julkaistiin virallisesti

23.04.2015 11:00 Juho Anttila

Joensuulaisen Polar Bunnyn esikoispeli Parcel julkaistiin Steamin Early Access -palvelun kautta viime kuun lopulla. Kuten Domen arvostelussakin todettiin, kyseessä oli varsin valmiin oloinen pikku pulmapeli. Itse asiassa peli oli jo sen verran hyvässä kuosissa, että se on nyt julkaistu virallisesti.

Alle kuukauden mittainen piipahdus Early Access -tilassa saattaa kuulostaa erikoiselta, eikä pelin pääsuunnittelija Pyry Takkunen piilottele syitä tapahtuneelle. Takkunen kertoo pelin yhteisösivuilla, että Early Access osoittautui Parcelin kohdalla vääräksi valinnaksi. Kova kilpailu Early Access -markkinoilla on johtanut tilanteeseen, jossa palvelun kautta julkaistuilla teoksilla on suuria vaikeuksia saada näkyvyyttä mediassa.

Parcelin julkaisuversioon on jo nyt korjattu lukuisia alkuperäisen Early Access -julkaisun ongelmia. Bugikorjausten lisäksi muun muassa alun perin vähän ongelmallisia valikkoja on viilattu paremmiksi ja pelattavuutta on muutenkin kohennettu. Harmillisesti aikaistuneeseen versioon on jouduttu tekemään myös leikkauksia. Pelin dialogi-ikkunat ja tarina kärsivät alun perin käytettävyysongelmista, joiden vuoksi ne on leikattu julkaisuversiosta pois kokonaan. Tarkoitus on kuitenkin palauttaa myös tarina peliin myöhemmin, kunhan ongelmat ehditään korjaamaan.

Leikkauksesta huolimatta Parcel sisältää jo nyt 120 kentän verran kinkkisiä puzzleja, eikä tähän lukemaan ole edes laskettu mukaan tutoriaaleja. Lisäksi Steam Workshopin kautta on julkaistu tätä kirjoittaessa lähes 60 lisäkenttää. Takkusen mukaan Polar Bunny tulee myös jatkamaan Parcelin viilaamista ja uuden sisällön lisäämistä, kunnes peli on hiottu alkuperäisten visioiden mukaiseksi timantiksi.

Parcelia myydään Steam-palvelussa ensi viikon keskiviikkoon saakka 15%:n alennuksella, jolloin hintaa kertyy 8,49 euroa. Ei paha hintalappu, jos kinkkinen pulmapelaaminen kiinnostaa.

Polar Bunnyn tiedote Early Accessin jättämisestä löytyy täältä.

Lähde: Parcelin Steam-kauppasivu

Lisää aiheesta

Parcel (Linux, Mac, PC)

Suomalainen Parcel on mainio älypeli!

Suomipeli Parcel julkaistiin Steamissä ja Humble Storessa

Muropaketin uusimmat