Uusimmat

John Carmack jätti id Softwaren

23.11.2013 17:00 Juho Anttila

id Software on yksi pitkäikäisimmistä ja maineikkaimmista pelistudioista. Ihan viime aikoina id ei ole kyennyt nousemaan vanhan maineensa edellyttämälle tasolle. Muun muassa odotettu Doom 4 on muuttunut vaporwareksi ja projekti on huhujen mukaan jatkuvasti melkoisissa vaikeuksissa.

Nyt yksi aikakausi id Softwarella on päättynyt, sillä firman perustaja ja yksi alan arvostetuimmista pelikehittäjistä, John Carmack on jättänyt paikkansa id Softwaren leivissä. Carmack siirtyi jo elokuussa Oculus Riftiä kehittävän Oculuksen teknologiajohtajaksi, mutta tuolloin miehen tarkoitus oli vielä jatkaa töitä myös id Softwarella.

Carmackin itsensä mukaan hänen tarkoituksensa oli jatkaa id Softwarella teknisenä neuvonantajana, mutta suunnitelma ei toiminutkaan halutulla tavalla. Samalla mies toteaa, että yhteistyön loppuminen oli ehkä kuitenkin hyvä asia, sillä huomion jakaminen kahden yrityksen välillä uhkasi käydä haastavaksi.

Tulevaisuus näyttää, onko tapahtuneella vaikutusta id Softwaren tilanteeseen. Doom 4:n vaikea kehitys on syönyt yritykseltä paljon uskottavuutta, eikä legendaarisen tekijän työpaikanvaihdos todennäköisesti juuri paranna tilannetta. Lopun alkua, vai pelkkä uusi etappi pitkään jatkuneessa hitaassa kuolinkamppailussa?

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

John Carmackista Oculusin teknologiajohtaja

Huhupartio: Doom 4 pahoissa vaikeuksissa

John Carmack: unohtakaa haaveet pelien Linux-versioista

Muropaketin uusimmat