Uusimmat

Jopa 40% Ison-Britannian pelistudioista harkitsee muuttamista muualle Brexitin vuoksi

31.03.2017 12:00 Muropaketin toimitus

Isossa-Britanniassa tehdyn selvityksen mukaan monet valtion alueella toimivat pelistudiot harkitsevat muuttamista ulkomaille valtion erotessa Euroopan Unionista. Yli puolet studioista kertoo luottavansa kehityksessään kansainväliseen työvoimaan.

Iso-Britannia luovutti pari päivää sitten erohakemuksensa EU:lle, mikä käynnisti virallisesti valtion eroprosessin Euroopan Unionista. Brexitin vaikutuksia arvioidaan monella alalla, eikä pelikehitys ole poikkeus.

The Association for UK Interactive Enteraiment -järjestön (UKIE) toteuttaman kyselyn mukaan jopa 40% Ison-Britannian pelistudioista harkitseekin nyt toimintansa siirtämistä joko osittain tai kokonaan ulkomaille, kertoo PC Gamer. Näistä yhtiöistä 23% kertoo, että heitä on jo lähestytty muista mahdollisista toimipaikoista. Luottamuksellisessa tutkimuksessa kuultiin 75 eri pelistudiota, jotka sijaitsevat 11 kaupungissa.

Avainkysymys pelikehitykselle vaikuttaa olevan työvoiman liikkuvuus Brexitin jälkeen. 61% tutkimukseen osallistuneista peliyhtiöistä kertoo luottavansa ammattitaitoiseen kansainväliseen työvoimaan. UKIE:n raportti painottaakin, että Ison-Britannian hallituksen tulee ”kiireellisesti” selventää, saavatko valtiossa työskentelevät EU-kansalaiset pysyä maassa Brexitin jälkeen.

UKIE:n mukaan Isossa-Britanniassa toimii yli 2 000 peliyhtiöitä, joilla on kaikkiaan 12 100 työntekijää. Kuluttajien kerrotaan käyttäneen Ison-Britannian pelimarkkinoille viime vuonna peräti 4,33 miljardia puntaa. Merkittävimpiä Isossa-Britanniassa kehitettyjä pelisarjoja on Edinburghissa sijaitsevan Rockstar Northin kehittämä Grand Theft Auto.

pelikehitys
Kaikki jutut aiheesta

Muropaketin uusimmat