Uusimmat

Jumalan ruoska, hunneista hirvein rynnistää Total Wariin

26.09.2014 12:00 Jukka O. Kauppinen

Historian merkkimiehiä ja –naisia on kutsuttu kaikenlaisilla kutsumanimilleä. Osa kunnioittaen, osa pilkaten. Mutta oli aika, jolloin yhden miehen nimeä toistettiin rukouksissa kautta Euroopan, peläten ja vavahtaen. Luojani, armahda meitä, pysäytä Jumalan ruoska. Pysäytä Attila.

Attila oli häet hunni.

Hunnien hallitsija. Euroopan kauhu. Jumalan ruoska.

Attila hallitsi neljännellä vuosisadalla valtakuntaa, joka ulottu Keski-Euroopasta Mustallemerelle, Baltiasta Tonavalle. Ja kun Attila suuttui, kokosi hän lukemattomat sotajoukkonsa ja terrorisoi mielensä mukaan milloin Itä-Rooman valtakuntaa, milloin Länsi-Eurooppaa. Attilan armeijat marssivat aina Pariisiin ja Orleansiin saakka, ja olivat lopulta jo aina Rooman porteilla.

Valloituksillaan ja häikäisevällä sotataidollaan Attila muistetaan yhä yhtenä pelottavimmista sotapäälliköistä, jonka joukot ovat koskaan marssineet historian lehdillä.

Siinä istui Unkarin-maalla kuuluisa Attila-kuningas, jonka vertaista ei ole ollut.

Kahtatoista valtakuntaa hän hallitsi; kaksitoista kuningasta, kruunut päässä, häntä palvelivat; kaksitoista herttuaa, kolmekymmentä kreiviä sekä epälukuiset ritarit ja asemiehet seisoivat hänen ympärillään.

Se kuningas oli laupias ja hurskas; hänen vertaistaan ei ole ollut.

Ja nyt tämä mies marssii Total War –pelisaagaan. Total War: Attila. Mac ja PC, 2015.

Lisätietoja: http://www.totalwar.com/

Lisää aiheesta

Napoleon: Total War (PC) 

Total War: Rome II (PC) 

Total War: Shogun 2 – Fall of the Samurai (PC) 

Total War: Shogun 2 (PC) 

Muropaketin uusimmat