Uusimmat

Junahommat ovat parhaita hommia, paitsi Train Feverissä

11.05.2015 22:00 Jukka O. Kauppinen

Kalle Lounela tykkää junista. Ja kukapa ei! Ovathan ne ihan mahtavia vehkeitä, etenkin höyrysellaiset. Paitsi Train Fever –junasimussa.

Jos pelejä arvosteltaisiin pelkän henkilökohtaisen tunnelman perusteella, olisi Train Fever napannut ainakin kaksi suosittelupeukkua ja kuusi tähteä viidestä. Näin ei kuitenkaan ole ja hutiloidun tökerö käyttöliittymä poistaa molemmat peukut ennen kuin yksikään juna on lähtenyt varikolta. Valikot näyttävät keskeneräisiltä, ikkunat skaalautuvat ihan miten sattuu ja rautateiden rakentaminen oli yhtä tuskaa. Melkeinpä kuolettavia puutteita managerointipelille.

Klassista OpenTTD:tä pelanneet tietävät homman hengen: rakennetaan liikenneyhteyksiä. Etenkin rautateitä, joiden väsäily on kaikista syvällisintä. Tai olisi, jos rakentaminen toimisi. Rakentaminen on suoranaista tuskaa, koska se tapahtuu vetämällä, ei asettamalla yksittäisiä palasia paikoilleen. Vetoautomaation aiheuttama turhautuminen kärjistyy, kun yritän viidettä kertaa saada tekemäni raiteen ja juna-aseman kohtaamaan. Poistaminen tarkoittaa koko vedetyn parhaimmillaan toiseen kaupunkiin asti yltävän pätkän lanaamista. Tietenkin jokainen yrityskerta on maksanut satoja tuhansia lainarahaa, jonka olisi voinut käyttää vaikkapa uusien junien ostoon.

Lue koko arvostelu: Train Fever (Linux, Mac, PC)

Lisää aiheesta

Junaile enemmän – Trainz 

Junissa on tunnelmaa, vaikka Jonnet eivät ymmärrä 

Model Train Simulator 2011 on junahöpsöjen ikioma peli 

Rail Nation (Linux, Mac, PC) 

Train Simulator 2012 (PC) 

Muropaketin uusimmat