Uusimmat

Kahden odotetun AAA-pelin julkaisu vahvistui tälle vuodelle

10.02.2022 13:36 Muropaketin toimitus

WarnerMedian toimitusjohtaja näyttäisi vahvistavan, että odotetut Batman- ja Harry Potter -pelit todellakin ilmestyvät tänä vuonna.

Pelimaailma on monine lykkäyksineen muuttunut niin epävarmaksi, että on vaikea luottaa pelien ilmestyvän silloin kun niiden lupaillaan. Nyt kuitenkin kahden suuren luokan pelin ilmestyminen tänä vuonna muuttui juuri paljon todennäköisemmäksi.

Kuten VG24/7 raportoi, on WarnerMedian toimitusjohtaja Jason Kilar on viitannut vahvasti Gotham Knight ja Hogwarts Legacy -pelien ilmestymiseen vielä vuoden 2022 aikana. Alla oleva twiitti on osa Kilarin ketjua Warnerin myyntituloksesta, ja vuoden 2022 julkaisuiksi hän mainitsee ”erittäin odotettuja pelejä”. Kuvat twiitissä ovat juuri Gotham Knightsista ja Hogwarts Legacysta.

Gotham Knightsin piti ilmestyä alun perin 2021, sanoin Hogwarts Legacyn. Molempia kuitenkin lykättiin, ja alkuvuodesta liikkui myös huhuja, ettei Harry Potterin maailmaan sijoittuva velhoseikkailu valmistuisi vielä tänäkään vuonna.

Jason Kilarin twiitti näyttäisi vahvistavan, että ainakin yhtiön virallisen kannan mukaan molemmat pelit ilmestyvät vuoden 2022 aikana. Koska tarkempia tietoja ei vielä ole kerrottu, ovat molemmat varmasti syksyn pelijulkaisuja.