Kantapään kautta, ei armoa, kautta Cromin… Eikun Grimrockin!
Pekka Leinonen haaksirikkoutui autiolle saarelle. Ja kuoli. Ja kuoli. Kuoli kuolemistaan. Silti se oli pahuksen hienoa ja hyvällä tavalla turhauttavaa.
Jotkut varmaan vielä muistavat ajan, jolloin peleissä oli haastetta. Kaikkea informaatiota ei hierottu kasvoille, vaan asiat piti oppia kantapään kautta tai lukea 87-sivuinen manuaali, että ymmärsi edes alkeellisella tasolla mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Olen itsekin jupissut päässäni, että pitääkö nykyään kaikki itsestäänselvyydet todeta ääneen. En jupise enää. Legend of Grimrockia pelatessa välillä melkein rukoili, että joku edes vihjaisi, jotta mitä nyt, mitä nyt. Ja siinä koko pelaamisen viehätys piileekin lopulta. Vanhan koulukunnan miehet tietysti vain nauravat partaansa (mutta salaa itkevät).
Lue koko arvostelu: Legend of Grimrock II (PC)
Lisää aiheesta
Hallelujah! Legend of Grimrock on Dungeon Masterin paluu!
Nelinpeli Podcast 004: Ruudun takaa
Toimituksen suosikkipelit 2012: Eric
Toimituksen suosikkipelit 2012: Tero
Toimituksen vuoden pelit: melkein palkintosijoilla
Vuoden 2012 paras suomipeli: Legend of Grimrock
