Uusimmat

Kasettimaksu uudistuu 2013 – kännykät ja pelikonsolit säästyivät maksuilta

15.12.2011 14:55 Jukka O. Kauppinen

Tekniikkajampat ja uutisia muutoinkin seuraavat ovat varmasti lukeneet mielipiteitä suuntaan jos toiseen netistä ja lehtien palstoilta, kun eduskunnassa on puntaroitu kasettimaksujärjestelmää. Tänään tehdyn päätöksen mukaan matkapuhelimet,  tietokoneet ja pelikonsolit jäävät toistaiseksi maksujen ulkopuolelle.

Mutta ennen tämänpäiväisen päätöksen tarkempaa syynäystä, katsotaanpa aiempia kriittisiä näkemyksiä.

Suomen Kuvalehti on referoinut useita hyviä kirjoituksia ja koostanut tiukan näkemyksen:

Hyvitysmaksu, josta käytän mielummin sen kuvaavampaa nimeä kasettimaksu, keksittiin noin 30 vuotta sitten. Silloin c-kaseteille nauhoitettiin lähes yksinomaan materiaalia, joka oli tekijänoikeuden alaista: lp-levyjä ja radion musiikkia.

Musiikintekijöille piti saada tästä kopioinnista siivu. Siksi c-kasettien ja myöhemmin esimerkiksi vhs-kasettien ja tyhjien cd-levyjen hintaan lisättiin tekijänoikeushyvitysmaksu. Korvaus on sittemmin välitetty Teoston, ESEKin ja AVEKin kautta (kotimaisille) muusikoille sekä jonkin verran dokumenttielokuvantekijöille. Tämä oli aikanaan hyvä systeemi. Tietenkään ei sanottu, että se on myös korvaus laittomasta kopioinnista, sehän on laitonta, vaan omaan käyttöön kopioinnista – mutta tosiasiassa tekijöille siirrettiin massia nimenomaan siitä, että älppäreitä nauhoiteltiin myös kaverien c-kaseteille.

Hyvitysmaksu on roikkunut mukana teknologian vaihtuessa. Sitä maksetaan myös kovalevyistä. Ainakin ne, jotka joutuvat kuvettaan eniten kaivamaan – esimerkiksi paljon tallennustilaa tarvitsevat ammattivalokuvaajat ja videokuvaajat – ovat ihmetelleet, miksi heidän tulee maksaa suomalaiselle audiovisuaaliselle teollisuudelle siivu välineistä, joilla he tallentevat itse tuottamaansa sisältöä.

Lue koko juttu: Hyvitysmaksu ei kuulu 2010-luvulle – mikä muka on kännykkäsi muusikoille aiheuttama tulonmenetys?

EFFI puolestaan kysyy, että ”miksi jotkut taiteilijat raivokkaasti kannattavat järjestelmää, joka on heille itselleen niin ilmeisen epäedullinen”.

Kolmas huono puoli nykyjärjestelmässä on sen epäoikeudenmukainen kohdentuminen, jota esitetty muutos pahentaisi entisestään. Teoston omankin tutkimuksen mukaan ylivoimaisesti suurinta osaa tietokoneista, USB-tikuista tai matkapuhelimista ei ole käytetty musiikin tallentamiseen lainkaan. Eikä kai kukaan tosissaan usko, että tallentavan digiboksin kapasiteetin kasvu olennaisesti lisäisi television katselua tai vähentäisi DVD-elokuvien ostamista missään suhteessa tallennuskapasiteettiin. Ainakin minun havaintojeni mukaan se vain lisää ”varmuuden vuoksi” talletettujen ja lopulta katsomatta jäävien ohjelmien määrää.

Tämä on puolestaan omiaan lisäämään tunnetta maksun epäoikeudenmukaisuudesta, mikä helposti laajenee koko tekijänoikeusjärjestelmää kohtaan ja sitä kautta lisää piratismiakin.

Neljäs ongelma nykymuotoisessa hyvitysmaksussa on sen sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus: tasaverona se puree eniten vähävaraisempiin. Miksi vasemmistolainen kulttuuriministeri ei tästä välitä, en ymmärrä.

Maksun vaikutusta kuluttajien käyttäytymiseen ei myöskään ymmärretä. Tutkimukset osoittavat, että kuluttajien ”viihdebudjetti”, viihteeseen kuluva rahamäärä, on itse kullakin kutakuinkin riippumaton viihteen hinnasta. Jos musiikki kallistuu, siihen ei käytetä enempää rahaa vaan joko tyydytään vähempään tai hankitaan lisää laittomasti. Mitä ilmeisimmin hyvitysmaksukin vaikuttaa näin: muistikortin hintaan tuleva lisä on poissa sisällön hankkimiseen käytettävästä rahasta – ja siten tekijöiden tuloista. Budjettirahoituksessa tätä ongelmaa ei olisi, joten silloin tekijöille kaiken kaikkiaan tuleva rahamäärä kasvaisi, toisin kuin nyt.

Lue koko juttu: Eivätkö taiteilijat osaa laskea?

Valtioneuvoston tämänpäiväinen päätös on kuitenkin askel oikeaan suuntaan, vaikka kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki harhaileekin yhä omilla oudoilla poluillaan.

Hallituksen sivistyspoliittinen ministerityöryhmä päätti 13.12. pitämässään kokouksessa hyväksyä linjaukset, joiden mukaisesti hyvitysmaksujärjestelmän uudistus valmistellaan vuoden 2012 aikana. Uudistetun järjestelmän soveltaminen on tarkoitus käynnistää vuoden 2013 alusta.

Hallitusohjelman mukaan hyvitysmaksujärjestelmää uudistetaan turvaamaan alan toiminnan taloudelliset edellytykset nopean teknologisen kehityksen olosuhteissa. Tavoitteena on järjestelmä, joka olisi nykyistä paremmin ennakoitavissa, takaisi reilun hyvityksen tason tekijöille, turvaisi kaupan ja työpaikkojen säilymistä Suomessa ja olisi hallinnollisesti mahdollisimman kevyt.

Tekijänoikeuslaissa säädetty hyvitysmaksu koskee laitteita, joihin teos voidaan tallentaa ja joita käytetään merkittävässä määrin yksityiseen kopiointiin. Sellaisia ovat mm. tallennettavat cd- ja dvd-levyt, videotallentimet ja digisovittimet. Maksun ulkopuolella ovat navigaattorit, matkapuhelimet, tietokoneet ja kämmentietokoneet sekä pelikonsolit.

Lue koko juttu: Hyvitysmaksujärjestelmä uudistuu vuonna 2013

Lue myös

Mitä suomalaiset etsivät netistä vuonna 2011?

Ovatko pelikonsolit vain paskoja tietokoneita?

Ridge Racer Unbounded -ensitesti – kaahausta innolla ja rakkaudella

Saints Row The Third (PC, PlayStation 3, Xbox 360)