Katherine teki vaikutuksen – kivenkova, kypsä ja K18

15.02.2012 22:30 | Jukka O. Kauppinen

Heikki Takalaan ei tehdä helposti vaikutusta. Mutta joskus kaikki vain toimii. Ja joskus useamman kerran putkeen. I Am Aliven previkka nosti miehen takaisin kuivalle maalle roskapelien suosta ja sitten paikalle saapui Katherine. Tuo blondi seksipommi, joka ui Heikinkin liiveihin.

Katherine on temmoltaan ja teemaltaan jotain, jota ei turhan usein peleissä ole nähty. Se käsittelee  jokaisen ihmisen tiettyyn kasvuvaiheeseen kuuluvia solmukohtia, ja pohtii aikuisuutta sekä sitoutumista maailman pelastamisen sijaan. Aihe on luonnollisesti hankalampi käsitellä kuin kansainvälinen terrorismi, ja ensihetkistä lähtien kerronnan yllä leijuu melodraaman uhka. Japanilaiset eivät ole mitenkään tunnettuja hillitystä kerronnastaan, ja kiusaus on varmasti ollut suuri lyödä koko leikki läskiksi.

Yllättäen näin ei missään vaiheessa tapahdu. Atlus on ottanut aikansa hahmojen kanssa, ja Vincent on uskottava kolmeakymmentä käyvä mies, joka on joutunut keskelle tilannetta, joka olisi kenelle tahansa painajainen. Hänen omatuntonsa ja ystävänsä painostavat Vincentia tekemään päätöksensä, mutta sitä ei tahdo syntyä. Samaan aikaa Katherine suunnittelee heidän yhteistä tulevaisuuttaan, ja Catherine luulee olevansa Vincentin ainoa mielitietty. Eikä aikaakaan kun päivän tapahtumat tunkeutuvat myös Vincentin uniin.

Lue koko arvostelu: Katherine (PS3, Xbox 360)

Viehättävä ja ihmeellinen Katherine/Catherine sai Domelta Kokeile-leiman:

Tämä ei ole välttämättä huippupeli. Sitä ei välttämättä nähdä myyntilistojen kärjessä tai vuoden peli-listoilla. Ideat ja omaperäinen toteutus saavat sen kuitenkin erottumaan joukosta. Uskomme, että moni voi sitä kokeilemalla löytää kätketyn helmen.

Lue myös

Kingdoms of Amalur: Reckoning (PC, PS3, Xbox 360)

Mass Effect 3 -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Men of War: Vietnam (PC)

Resident Evil: Revelations (3DS)

Warlock: Master of the Arcane –ennakko (PC)