Uusimmat

Kauan on aikaa siitä, kun ensimmäinen BBS tuli linjoille

16.02.2010 17:06 Jukka O. Kauppinen

16. helmikuuta 1978 on historiallinen päivä, jota harva muistaa. Edes nörttikansan syvimpien rivien edustajista. Tuolloin näet avautui ensimmäinen BBS, Bulletin Board System, jonka innovaatiot ja mahdollisuudet ovat toimineet sittemmin esikuvana niin internetille itselleen, kuin esimerkiksi Facebookille, Twitterille tai erilaisille netin keskustelufoorumeille.

BBS:t eli tuttavallisesti purkit olivat yksinkertaisimmillaan kotitietokoneella pyöriviä keskustelupalstojen, ohjelmien latauspalvelujen ja moninpelipalvelimien yhdistelmiä, joihin soitettiin toisella tietokoneella modeemilla. Tiedättekös, niinkuin puhelinlinjojen kautta. Pikkupurkit saattoivat olla auki vain öisin, käyttäen kodin puhelinlinjaa. Pro-meininkiä oli purkeissa, joissa oli jopa yksi tai useampi pelkästään BBS:lle omistettua puhelinlinjaa.

Suomessa muuten toimi yksi maailman suurimmista BBS-järjestelmissä, näet MikroBitin MBnet. MBnetissä oli parhaimmillaan kymmeniätuhansia käyttäjiä ja useita satoja puhelinlinjoja.

Ensimmäisen BBS-järjestelmän kehityksestä, avaamisesta ja sen vaikutuksista voi lukea Wired-lehden artikkelista.

Lue juttu: Feb. 16, 1978: Bulletin Board Goes Electronic

Erään BBS:n tarina: Neuvosto-Savo BBS

Lisää aiheesta

eDomen internet-aiheisia uutisia

Lue myös

Lapsiporno, piratismi ja internet poikivat taas uuden sopan

Pelibisnes kaaoksessa – Guitar Herojen tekijät saivat jättikenkää

Päivän huumoriannos: Google ja Facebookiin kirjautumisen vaikeus

Talven parhaat olympiapelit

Muropaketin uusimmat