Uusimmat

Kauhua kaksivuotiaan silmin – tuore näkökulma survival horroriin

30.05.2012 11:30 Tero Lehtiniemi

Survival horror -lajityyppi on viime vuosina joutunut melkoisen degeneraation uhriksi. Genren klassikkosarjat kuten Resident Evil ja Silent Hill ovat siirtyneet osa toisensa jälkeen yhä enemmän toimintalinjalle, ja puhtaan selviytymiskauhun tuottaminen on siirtynyt pienemmille pelinkehittäjille. Norjalaisella Krillbite Studiolla onkin klassiseen lajityyppiin melko tuore näkemys.

Firman työn alla oleva Among the Sleep -selviytymiskauhu nimittäin asettaa pelaajan kaksivuotiaan pikkulapsen sukkasiin. Polvenkokuinen sankarimme herää eräänä kammottavana yönä sängystään, ja perheen kotitalo näyttää olevan mystisten henkien ja ilmiöiden riivaama. Pelin lapsen rajatonta mielikuvitusta hyödyntävä teema lupaa unen ja todellisuuden välisillä rajamailla liikkuvaa seikkailua, surrealistisia hahmoja ja sekä fyysisiä että henkisiä esteitä, joilla pelaaja pääsee haastamaan hoksottimensa.

Mielenkiintoinen ja ennakkoluuloton indie-konsepti on onnistunut Norjassa vakuuttamaan jo sen kaikista tärkeimmän tahon, eli rahoittajat. Krillinpuremat ovat nimitäin saaneet paikalliselta elokuvainstituutilta 425 000 Norjan kruunun (n. 59 000 euron) rahoituksen projektilleen.

Pelin julkaistu traileri vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta, mutta ainakin korupuheiden perusteella luvassa lienee astetta vaihtelevampiakin maisemia kuin pelkkä videolla nähty ylemmän keskiluokan omakotitalo. Tämä nähtäneen sitten valmiissa pelissä, joka ilmestyy PC:lle ja Macille joskus ensi vuonna.

Lisätietoja: Krillbite Studio

Lue myös

Diablo III:n tulevaisuus näyttää tältä

Juho tykkää Max Payne 3:n yksinpelistä – mutta moninpelikin oli jopa innovatiivinen

Pohjois-Karjalassa haudotaan uusia pelialan menestystarinoita

Spec Ops: The Line -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

 

Muropaketin uusimmat