Uusimmat

Kauhupelien tekeminen on jännää puuhaa

09.11.2014 18:00 Juho Anttila

Hyvin tehty kauhupeli voi olla melkoisen kuumottavaa viihdettä. Parhaimmillaan ahdistava tunnelma, paniikki ja säikäytykset välittyvät pelaajan mieleen selkäpiitä karmivalla tavalla. Harvempi tulee kuitenkin pohtineeksi, ettei se kauhupelien väsääminenkään ole välttämättä henkisesti ihan kevyttä puuhaa.

Kauhupeli Dreadhallsia kehittävä Sergio Hidalgo kertoo Gamasutran mielenkiintoisessa artikkelissa siitä, miten kauhupelin kehittäminen kuormittaa tekijöiden henkistä hyvinvointia. Ahdistavien ja pelottavien asioiden käsitteleminen syvätasolla päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen nimittäin ei voi olla vaikuttamatta myös tekijöihin.

Hidalgo kertoo muun muassa, että hyvän kauhupelin kehittäminen vaatii huimasti taustatutkimusta. Ymmärtääkseen, mikä pelottaa ihmisiä tekijöiden on tutkittava aihepiiriä laajasti ja syvällisesti. Vaikka materiaalin ymmärtääkin tietoisella tasolla pääasiassa keksityksi, vaikuttaa se kuitenkin usein alitajuisesti. Tämä ei ole mikään ihme, sillä juuri sitähän kaikki oikeasti pelottava materiaali tavoittelee.

Pelikehityksen aikana tekijät ovat puolestaan jatkuvasti alttiina oman pelinsä tunnelmalle ja tempuille. Vaikka kyse on omasta tuotoksesta, tämäkin vaikuttaa. Pahimmillaan vaikutus voi osua tekijän oman psyyken lisäksi pelin laatuun. Jos tekijät välttelevät alitajuisesti esimerkiksi epämiellyttävän kohtauksen testaamista, voi konkreettisia bugejakin päästä läpi seulasta.

Lopuksi Hidalgo toteaa, että kauhupelin kehittämisen vaaroja voi torjua monin tavoin. Isossa studiossa ihmisten keskellä peliä kehittävää tuskin pelottaa niin paljon kuin pimeässä talossa yksin koodia vääntävää. Itsensä etäännyttäminen esimerkiksi musiikkia kuuntelemalla tai ulkoilu ovat hyviä keinoja tehdä etäisyyttä itsensä ja tuottamansa taiteen välille. Ehkä tärkeintä on kuitenkin se, että kauhupeliä kehittäessään tekijät oppivat ymmärtämään ja analysoimaan pelkoa. Se paitsi auttaa torjumaan pelon vaikutuksia, myös parantaa lopullisen pelin laatua.

Lähde: Gamasutra

Lisää aiheesta

Pyhäinpäivän viisi modernimpaa kauhupeliä

Pyhäinpäivän viisi retrokauhupeliä

Alien Isolationin pääsuunnittelijan totuuden hetki: kun Alien pelaajan näki…