Uusimmat

Kehutun uutuuspelin piti olla Google Stadian yksinoikeuspeli, mutta toisin kävi

20.06.2022 14:20 Muropaketin toimitus

Tuoreen raportin mukaan kauhupeli The Quarryn sekä juuri julkistetun seikkailupelin piti alun perin olla Stadian pelejä.

Google Stadia alkaa hiljalleen hiipua pelaajien muistista, mutta jonkin aikaa pilvipohjaiselle pelialustalle oli kehitteillä myös yksinoikeuspelejä. Tuoreen raportin mukaan äskettäin ilmestynyt The Quarry oli yksi näistä.

Axios uutisoi, että kaksi lähdettä paljastanut sivustolle The Quarryn yhteyden Googlen pelialustaan, jonka omien pelien kehitys lopetettiin viime vuonna.

Pelistudio Supermassive Games julkisti yhteistyön Stadian kanssa vuonna 2020, mutta silloin ei julkistettu mitään peliä. Virallisesti ei tiedetä, että Stadialle kehitetty peli olisi juuri The Quarry, mutta Supermassive teki uutukaisensa julkaisusopimuksen 2K Gamesin ja emoyhtiö Take-Two Interactiven kanssa vasta kun projekti oli jo valmis.

Vaikuttaa siis hyvinkin uskottavalta, että The Quarrya on voitu kehittää alun perin Stadialle. Axiosin mukaan myös toinen peli, äskettäin julkistettu scifi-seikkailu High on Life, olisi samaan tapaan ollut kehityksessä alkujaan Google Stadialle.

Kun Stadia lakkautti oman pelikehityksensä, oli epäselvää, mitä kaikille keskeneräisille projekteille tapahtuisi. Raportin perusteella näyttää siltä, että ainakin osa niistä on yksinkertaisesti siirtynyt muille alustoille.

Alta näet The Quarryn sekä High on Lifen trailerit.

LUE MYÖS: Arvostelu The Quarry on kuin Until Dawn 2 – Ylihintainen kauhupeli toistaa liikaa tuttuja kaavoja