Uusimmat

Ken Levine vihjailee uudesta peliprojektistaan

29.01.2015 17:00 Juho Anttila

Erityisesti huikeasta BioShock-sarjasta tuttu pelisuunnittelijalegenda Ken Levine teki kovan tempun BioShock Infiniten lisälevyjen valmistumisen jälkeen. Mies nimittäin sulki Irrational Games -studionsa ja lähti 15 valikoidun tiimin jäsenen kanssa perustamaan uutta studiota. Nyt Levine on antanut vihjeitä siitä, minkälaista peliprojektia uuden studion uumenissa kaavaillaan.

Levine ei ole jättänyt juuriaan, vaan kyse on ensimmäisen persoonan näkökulmasta kuvatusta scifihenkisestä pelikokemuksesta. Vaikka tiimi on entistä pienempi, pelistä on tulossa suurehko. Tähän päästään ilmeisesti luomalla sekä pelimaailmaa että pelin tarinaa proseduaalisesti tiukasti käsikirjoitetun lähestymistavan sijaan.

Ken Levinen Twitterissä jakamien tiedonmurusten perusteella pelissä tullaan hyödyntämään ääninäyttelijöitä. Oma haaste on kirjoittaa dialogia pieninä palasina, jotka yhdistyvät toisiinsa järkevällä tavalla. Kuulostaa kunnianhimoiselta ja mielenkiintoiselta.

Ideoita siis riittää, mutta muuten peli on vielä alkutekijöissään. Levinen mukaan valmiina on konseptitaidetta ja joitakin prototyyppitasolla olevia pelimekaniikkoja. Valmista ei siis ole lupa odottaa vielä hyvään aikaan. Levinen uudella studiollakaan ei ole vielä edes nimeä, joskin Levinen mukaan tämä asiantila muuttunee jo suhteellisen läheisessä tulevaisuudessa.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Ken Levine haaveili Final Fantasy –henkisestä tasku-Bioshockista

Ken Levine tahtoo uudistaa pelikerrontaa

BioShockit, System Shock 2:n tehnyt Irrational Games suljetaan

Muropaketin uusimmat