Uusimmat

Kerran kuussa kamppaillaan – taistelupelaajien piirit ovat pienet mutta energiset

20.10.2013 12:00 Jukka O. Kauppinen

Taistelupelit ja pelaajat. Hienoja ihmisiä ja niin kovin vikkeläsormisia. Niklas Isberg piipahti taannoin Jyväskylässä järjestetyssä tapahtumassa kurkistamassa mitä taistelijat tällä kertaa pelasivat ja kuinka kamppailuskene potkii. Ja potkiihan se.

Virallisia tapahtumia ja illanistujaisia järjestetään useassa kaupungissa. Turku, Helsinki ja Pori ovat tällä hetkellä suurimpia tapahtumien järjestäjiä. Turun Turpakellari, Helsingin Rantou ja Porin PTP tarjoavat aika ajoin taistelupelitapahtumia niistä kiinnostuneille. Epävirallisia illanistujaisia järjestetään myös monessa muussa kaupungissa, kuten esimerkiksi Tampereella ja Jyväskylässä.

Jyväskylän yliopistokylässä ei käy mikään tavallinen syystuuli. Kokoontumispaikaksi on valittu opiskelijoille tarkoitettu tila, jota voi varata tarpeidensa mukaan. Tilaa on tarpeeksi, jotta vajaa 20 ihmistä mahtuu istumaan. Yleinen tunnelma on rento. Taistelupelejä pelataan keskittyneesti ja tiukan voitonhaluisesti. Siellä täällä näkyy tyhjiä energiajuomatölkkejä, karhun kuvalla varustettuja oluita ja ilmassa leijuu Saarioisten pizzojen hajua. Sauna on myös lämpimänä sitä haluaville. Kuulostaa siis aivan normaalilta illanvietolta.

Allekirjoittaneen silmät suurenevat pelaamista katsellessa. Nopeat kädenliikkeet saavat aikaan komeita komboja, jotka tuntuvat minullekin vaikeilta. Näitä pelejä on treenattu paljon ja se näkyy. Monella tosipelaajalla on matkassaan arcade stick, joka on käytännössä pelihallien ohjainpöytä minikoossa. Hyvällä ja ennen kaikkea tutulla ohjaimella kombot onnistuvat helpommin ja näppäinyhdistelmät on helpompi yhdistää toisiinsa.

Lue koko artikkeli: Taistelupelejä henkeen ja vereen

Lue myös: Jyväskylässä mäiskittiin ja mätkittiin

Lisää aiheesta

Astralis Koreassa – suomalaiset ammattilaispelaamisen turnauksessa osa 1/2 

Astralis Koreassa osa 2 – suomalaiset ammattilaispelaamisen turnauksessa osa 2/2

Kolumni: Tarvitaanko elektronisessa urheilussa eri sarjoja miehillä ja naisille 

Natu suksii Kiinaan edustamaan Suomea – haastattelussa Suomen WCG-edustaja  

Tytöt tulee ja vie meidän pelit! Frag Dolls!

Vieraissa: SEUL eSports-gaala 2013