Uusimmat

”Kickstarter-menestyksen tavoittelu teki pelille hallaa”, valittaa Molyneux

03.12.2014 10:00 Jukka O. Kauppinen

Kickstarter-aallon ensimmäisten menestyjien joukosta löytyy Peter Molyneux ja herran jumalainen maailmanrakentelusimulaatio Godus. 22cans-studion peli keräsi 526 000 puntaa 450 000 punnan tavoitteella, ja on sittemmin tarjoillut oikein mukavaa pelipuuhastelua virtuaalimaailmojen rakentelussa.

Mutta niin ne ajat muuttuvat. Alkujaan Peter kehui, että joukkorahoitus on ainoa tapa tehdä hyviä pelejä nykyaikana, tänään herra mietiskelee, että ei se nyt niin hyvä juttu ollutkaan.

Molyneux näet viisastelee jälkikäteen sitä, että Kickstarter-keräyksen ajan loppuminen aiheutti tiimille melkoista hermopainetta – ja kun keräys ei näyttänyt täyttyvän, niin tiimi päätyi antamaan vähän liiallisia lupauksia. Kun peliin sitten lisättiin myöhemmin asioita, joita alkuperäisessä pitchissä ei ollut, niin osa pelaajista suuttui. Ensin lupaillaan liikoja ja sitten tehdään juttuja, joita ei edes luvattu – ettäs kehtaavatkin!

Molyneuxin mielestä aivan alkutaipaleellaan olevan projektin tuominen joukkorahoitukseen onkin liian riskialtista.

”Nyt tekisin Kickstarterin vasta siinä vaiheessa, kun pelistä voi tarjota pelattavan demon ja kehitys on jo yli puolivälissä.”

Lähde: Techradar, Molyneux: Kickstarter is a ’destructive’ force that damaged Godus

Lisää aiheesta

Jumalpeli Godus Steamin early accessissa 

Jumalpelien isä palaa juurilleen – GODUS 

Molyneux: 22cansille riittää yhden pelin tekeminen – Godus 

Peter Molyneuxin megakuutio murtui vihdoin. Mitä oli keskipisteessä?