Uusimmat

Kickstarter-pikkuhitin tekijä ”väsyi draamaan”, lopettaa karhupelinsä jatkokehittämisen

07.03.2016 16:15 Jukka O. Kauppinen

Monilla on unelmaisia toivekuvia pelialasta, mutta myös pelintekijän arki on karua. Harvasta pelistä tulee hittiä, edes pikkuhittiä, ja loppumetreillä suurin osa pikkuporukoidenkin peleistä tekee tappiota. Pelialalla elämä on muutenkin raakaa, sillä netti on armoton ympäristö ja palaute usein puhdasta v*ttuilua.

Tämän huomasi myös Kickstarterin kautta yli 4000 ihmisen rahat kerännyt John Farjay, joka työsti yli vuoden ajan Bear Simulator -karhupeliä. Peli valmistui, tukijat saivat teoksensa ja sitten peli saatiin myös Steam-kauppapaikalle. Mutta Steam-julkaisu oli tekijälle liikaa.

”Ehkä minun olisi pitänyt julkaista se vain tukijoille, eikä lainkaan Steamissä”, Farjay harmittelee.

Suuri yleisö kun antaa harvemmin positiivista palautetta, mikä tuli raakana yllätyksenä myös indiepelikehittäjälle.

”En jaksa enää tätä draamaa”, hän totesi ja kertoi luopuvansa pelinsä jatkokehittämisestä.

”Yksi päivitys vielä ja se oli siinä.”

”Pelin tekeminen, trailerien luonti, blogaus ja kaikki muu oli hauskaa”, Farjay miettii pelintekemisen hyviä puolia, mutta toteaa perään että kritiikkiä, itkua ja draamaa on aivan liikaa.

Kommenttien masentuneesta sävystä paistaa fiilis, että Farjay poistuu kokonaan pelialalta.

Lisätietoja: Bear Simulator

Lisää aiheesta

Star Citizen draama kärjistyy – paljastuksia tehnyttä lehteä uhataan oikeudella

Rockstar Gamesia kuvaava tv-draama haukuttiin täysin: “mitä tämä keksitty p*sk* oikein yrittää olla?”

Mutarekkadraama jatkuu – kriittinen ongelma korjattiin silti

Sopimus- ja rahariidat jumittivat neuvostoliittolaiset metsäkoneet

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat