UUSIMMAT

Kirjoittajaesittelyssä Pekka Leinonen

06.05.2014 15:28 Jukka O. Kauppinen

Pekka Leinonen on Domen kirjoittajakaartin runosieluisempi persoona, jolta saapuvan uuden arvostelun aukaiseminen on aina jännittävä hetki. Millaisia tuntoja Pekka on yön pimeydessä sisimmästään kaivanut, mitä kieliä peli on herrassa soittanut?

Näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia ynnä muuta väsäävä herra esittäytyy lukijoille hänkin vähän poikkeuksellisin sävyin. Se taiteilijalle sallittakoon:


Unohdan sen aina. Unohdan sulkea verhot. Auringonpaiste polttaa punertavia silmäkalvojani niin vahvasti etten saa unta. Herään asussani. Silläkin on etunsa. Kun ei heitä vaatteittaan pois mentyään sänkyyn niitä ei tarvitse enää pukea päälle. Valitettavasti kengät muistan riisua aina. Jälleen kerran astun suoraan lasisirpaleiden päälle. Mikä helvetin taipumus viskipulloilla on särkyä lattialle? Toisaalta ehkä niin on hyvä. Kipu pitää aistini tarpeeksi valveilla selvitäkseni lähikapakkaan. Juon vettä suoraan hanasta. En edes ajattele ruokaa. Etsin lattialta kymmenen vuotta kulutetun fedorani ja suuntaan tuttuun Paikalliseen.

Baarimikko tuntee minut ja olemukseni. Ei tarvitse sanoa sanaakaan jotta hän kaataa tuplaviskin. Naamat jotka näen, naamat joita voisin kutsua ystävikseni ymmärtävät pysyä hiljaa kun olen tietyssä tilassa. Eräs vanhaparta tajuaa poistua kulmapöydästäni kun näkee minut. Hah. Minkä tähden kutsun häntäkin ystäväkseni. Miten määrittelet ystävyyden? Niin että tietyt henkilöt muistavat maneerisi eivätkä vedä turpaan ilman syytä? Ehkä.

Viski polttaa nielua ja lämmittää mieltä. Sytytän savukkeen. Viimeisin Alibi on selattu kymmeneen kertaan ja iltapäivälehdet ovat viikon vanhoja ja alkavat jo nahistua. Minua ei vielä kolmannenkaan paukun jälkeen huvita puhua kenellekään. Tästä tulisi taas niitä aamuja, jolloin katselee lasin pohjaa, josta heijastuu mennyt elämä. Mitäänsanomaton elämä täynnä musteenhajuisia aamuja ja usvaisia iltoja.

Minusta olisi voinut tulla paha mies. Mutta jos erehdyin tekemään häijyyksiäni, minua rangaistiin kovalla kädellä: pelikielto vanhan kunnon Amiga 500:n kanssa. Olisivat lyöneet mieluummin.  Opin että on olemassa rikos ja rangaistus. Päätin kulkea kunniallisen miehen tietä. En suinkaan ollut nopea oppimaan pelkästään sen vuoksi. Seikkailupelien ymmärtäminen vaati vahvaa englannin kielen taitoa ja opinkin suomen kielen ja englannin alkeet ennen peruskoulua. Juuri mistään muusta en olekaan sitten enää ymmärtänyt tuon taivaallista.

Historioitsijat tuskin antaisivat henkeään saadakseen tietää mitä tässä välissä tapahtui.

Vuosi oli 2007. Kaikki oli hyvin. Taivas oli sininen ja syvä, mutta horisontissa mustat pilvet kokoontuivat. Eräänä pimeänä aamuna heräsin arvaamatta, että tästä päivästä tulisi käännekohta elämääni. Muistan edelleen kuinka kapitalisti nauroi räkäisesti pidellessään rinnastani revittyä yhä sykkivää sydäntä kädessään kunnes heitti sen maahan ja astui päälle. Minä kuolin. Ja Sakari Grays syntyi. Päätin kostaa mitä julmimmalla tavalla koko systeemille. Kynä on miekkaa mahtavampi ja päätin pysäyttää byrokratian rattaat kynälläni. Kirjoittaminen oli ainoa mitä minulla oli jäljellä. Ja tämän koko potentiaalin päätin valjastaa.

Tuosta päivästä lähtien ei ole mennyt päivääkään ilman lausetta. Oli kehityttävä jatkuvasti ja kehityttävä edelleen. Toisinaan onnistun paremmin, toisinaan olen menettää järkeni. Silloin seison ajatuksissani keskellä havumetsää ja kirkas kuu johdattaa minut hulluuden lävitse.

Havahdun takaisin tähän kolkkoon paikkaan kun baarimikko ravistaa minua kysyäkseen otanko lisää juotavaa. ”Vielä yksi Sam, sitten minun on palattava töihin” Kauanko olen ollut täällä? Kuukausia vai vuosia?

Katsellessani viimeisen viskin jääpaloja mietin vielä miksi otin viimeisimmän keikan vastaan. Palkkaa ei maksettaisi penninjeniä. Kirjoittaa nyt artikkeleita johonkin nettijulkaisuun. Kaverini puhui minut ympäri. Olin kuulemma notkunut liian kauan tässä synkässä nurkkauksessa saamatta aikaan yhtään virkettä, josta olisi ottanut tolkkua. Ehkä peleistä kirjoittaminen palauttaisi inspiraationi. Hän oli oikeassa. Doyle kirjoitti joskus, että parasta lepoa työstä on tehdä toista työtä ja fiktiohan on ollut syvin olemukseni pennusta asti. Lisäksi opin että minulla oli huomattavasti opittavaa artikkelien laatimisesta. Proosa-Pekka oli fakkiintunut liikaa yhteen tyylilajiin.

Poistun ulkoilmaan ja hengitän syvään. Pakokaasut ovat hieman hälventyneet ja sade oli alkamassa. Ja ellei päättelykykyni ollut aivan väärässä, aurinko menisi pilveen pian. Sytytän savukkeen.

– Pekka Leinonen

Pekan arvosteluja voit tsekkailla vaikkapa täältä: