Uusimmat

Kolme sankaria Keski-Maassa: Lord of the Rings: War in the North

02.12.2011 19:30 Jukka O. Kauppinen

Kolme sankaria. Kolme pelaajaa.Tero Lehtiniemi, Janne Mikola ja Juho Anttila tarttuivat kirveisiinsä, jousipyssyihinsä ja muihin asehärpättimiin, suunnaten Keski-Maahan. Miten matka sujui?

Vaikka War in the Northin sankarikolmikko ei loistakkaan persoonallisuudellaan, on peliin silti onnistuttu piilottamaan varsin kunnioitettava määrä laadukasta Tolkien-tietoa ja dialogia, joka varmasti vetoaa aihepiirin ystäviin. Toteutuksensa ja meininkinsä puolesta War in the North sinkoaakin selkeästi Tolkien-roolipelien kärkikastiin, jossa ei tosin tällä hetkellä ole kovinkaan suurta ruuhkaa.

Selkeitä vikoja pelissä on hyvin vähän, niistä ehkä pahimpana se että peli sortuu toisinaan aivan liikaa Hunted: Demon’s Forge -tyyliseen kilpikonnapuolustukseen, jossa pieniä alueilla pyritään torjumaan päälle vyöryviä vihollismassoja. Jostain syystä nämä osiot ovat kuitenkin yleisimmillään aivan pelin alkuvaiheessa, ja myöhemmin toiminnasta tulee sekä mekaniikaltaan tyydyttävämpää että toteutukseltaan vauhdikkaampaa.

Kahdestaan pelin viihdytyskerroin nousee moninkertaiseksi. Kolmistaan pelattuna varmasti vielä enemmän, sillä tekoäly toimii hyvästä yrityksestä huolimatta vain välttävästi. Harmi ettei samalle konsolille mahdu kolmatta. Kaksin taistellessa tekoälyhahmon jättää mielellään omaan arvoonsa ja keskittyy sen sijaan taktiikoiden hiomiseen ihan vain kahdestaan.

Lue koko arvostelu: Lord of the Rings: War in the North (PC, PS3, Xbox 360)

Lue myös

Elder Scrolls V: Skyrim (PC, PS3, Xbox 360)

L.A. Noire (PC)

Legend of Zelda: Skyward Sword (Wii)

Star Wars: The Old Republic -ennakko (PC)

Super Mario 3D Land (3DS)

Trine 2 –ennakko (Linux, Mac, PC, PS3, Xbox 360)