Kolumni: pelit, taide, taidepelit ja se iänikuinen ”ovatko pelit taidetta” –keskustelu
Miikka Lehtonen pureutuu pelitoimisen blogissa siihen iänikuiseen keskusteluun pelien taiteellisuudesta. Ja kysyy, että mikä väliä sillä nyt edes on?
Eihän näiden pelien suora verrokki suinkaan ole joku pohtiva ja intiimi tarina vaikeasta isäsuhteesta tai edes mikään klassikkoelokuva, vaan ne Michael Bayn ja kumppanien suuren budjetin räminät, joilta odotetaan vain, että ne ovat tiukkaa toimintaa ja kovaa ryminää. On toki sinänsä kiinnostava myös pohtia niiden subtekstejä, mutta harvoin näkee kenenkään valittavan, että eihän tämä Iron Man 3 nyt ollut kummoinenkaan elokuva, koska ei tämä nyt ollut samanlainen kuin Shakespearen näytelmät.
Elokuva-alaa vähänkään tuntevat, eli käytännössä kaikki nykyajan ihmiset, ymmärtävät, että todellinen taide ei löydy suuren budjetin Hollywood-elokuvista, vaan pienemmistä tuotannoista ja indie-elokuvista. Miksei samaa tehdä myös pelien kohdalla? Miksi kaikkien pelien täytyisi pystyä muita parempaan, jotta ne voisi ottaa vakavasti?
Itse osoittaisin sormella kahta syytä. Ensinnäkin elokuvat ovat jo sen verran vanha ja paikkansa löytänyt media, että siihen on ehtinyt vuosien varrella muodostua luonnollisesti erilaisia alagenrejä. Merkittävämmin ihmiset ovat myös oppineet sen verran niin sanottuja medialukutaitoja, että he osaavat arvioida teoksia näiden omilla meriiteillä ja kohdistaa niihin oikeanlaisia odotuksia. On ihan OK katsoa puhdasta toimintaelokuvaa tai komediaa, joilta odotetaan vain sitä, että ne viihdyttävät.
Lisäksi väittäisin pelaajien kärsivän pienoisesta alemmuuskompleksista.
Lue koko artikkeli: Miksi pelien edes täytyisi olla taidetta?
Lisää pelitoimituksen blogissa:
