Kolumni: Pettymys ei välttämättä tarkoita huonoa peliä

Mikä mahtaakaan olla hyvän pelin määritelmä? Vastauksia tähän kysymykseen lienee yhtä monta kuin meitä pelaajiakin. Joku voi huudella objektiivisen näkökulman perään, mutta sitä tosiseikkaa ei pääse pakoon, että kyse on aina mielipiteistä. Sama koskee myös sitä vastakkaista kysymystä: mikä tekee pelistä huonon?

Mielipiteistä on vaikea löytää sitä yhtä ainoaa ja oikeaa, mutta käsitteet ovat aivan toinen tarina. Viime vuoden kehnoimpien pelien äänestys alleviivaa sitä, ettei yksimielisyyttä tunnu löytyvän edes huonon pelin määritelmästä. Sekaisin menevät erityisesti käsitteet huono peli ja pettymys.

Pettymys vaatii taustalleen aina jonkinlaisia odotuksia. Kun nämä odotukset eivät täytykään, aiheuttaa se ikävän negatiivisen tunnereaktion. Eikö tämä ollutkaan sitä, mitä tahdoin ja kuvittelin saavani? Tuhlasinko aikaani ja rahojani turhaan, kuvittelinko saavani enemmän kuin mitä teoksella lopulta oli annettavana?

Koska pettymys on tunnereaktio, saa se helposti ylireagoimaan. Kun tunnelmat heilahtavat innostuneesta odotuksesta kitkerään pettymykseen, saa pelikin äkkiä osakseen ansaitsematontakin kritiikkiä. Ei ihan niin hyvä kuin odotin muuttuu vuoden huonoimmaksi peliksi. Tunteet purkautuvat kritiikiksi, jolle saattaa olla vaikea löytää kunnollisia perusteluja.

Mielipiteet ovat aina mielipiteitä, mutta siitä huolimatta on pakko todeta, että vuoden 2011 huonoimpien pelien listalle oli eksynyt lukuisia sellaisia pelejä, joiden listalle päätyminen tuntuu vähintäänkin oudolta. Esimerkiksi Dragon Age 2, F.3.A.R ja Dead Island ovat kaikki perustellusti pettymyksiä peleihin kohdistettuihin odotuksiin nähden, mutta että vuoden huonoimpia pelejä? Millä ihmeen perusteella?

Ilmiölle löytyy toki toinenkin selitys. Olemme yksinkertaisesti tottuneet liian hyvään. Vuoden aikana ilmestyy niin paljon hyviä ja oivaltavia pelejä, ettei meidän tarvitse tuhlata aikaamme niihin todellisiin kalkkunoihin. Näin ollen ylitulkitsemme sitten pettymykset ja keskinkertaisuuden täydelliseksi kehnoudeksi.

MW3 kierrättää ehkä samaa vanhaa materiaalia eikä Battlefield 3:n yksinpeli ole mistään kotoisin, mutta siitä huolimatta kumpikaan mainituista peleistä ei ole vaikkapa Painkiller: Resurrection. Shift 2:lla on ongelmansa, mutta että vuoden huonoin peli? Onkohan niitä oikeasti huonoja pelejä tullut edes kokeiltua?

Vuoden huonoimpien pelien lista alleviivaakin sitä, kuinka onnekkaassa asemassa me pelaajat nykyään olemme. Hyvää, laadukasta ja kiehtovaa pelattavaa julkaistaan jatkuvasti nopeammin kuin edes työkseen pelaava ehtisi kokeilemaan. Jos joudumme pettymään, petymme usein siihen, että peli osoittautuikin vain keskinkertaiseksi. Todella huonoihin peleihin törmäämme lopulta ani harvoin, vaikka niitäkin yhä julkaistaan. Se on hieno asia.

Kolumnisti on aktiivisesti ja monenlaisista peleistä nauttiva Domen avustaja.