Uusimmat

Konami poisti Skullgirls-pelin konsolien latauspalveluista

10.12.2013 12:30 Teemu Viemerö

Mikään ei ole ikuista – varsinkaan huonot liiketoimintakumppanuudet. Viime kuussa Skullgirls-tappelupelin julkaisija Autumn Games lopetti yhteistyön Konamin kanssa. Syyksi kerrotaan muun muassa tyytymättömyys Konamin toimintatapoihin. Myöskään pelin kehittänyt Lab Zero Games ei ollut oikein hyvillä mielin, sillä Konami ei huolehtinut Skullgirlsin konsoliversioiden tarvitsemista sertifikaateista.

Harmit eivät kuitenkaan loppuneet tähän, sillä Konami poisti Skullgirlsin pelivalikoimistaan ja lähetti poistopyynnön myös PlayStation Network- ja Xbox Live Arcade –latauspalveluille.

Poistopyynnöt paljastuivat pelin kehittäjälle täytenä yllätyksenä, sillä Sony ja Microsoft hyväksyivät Konamin pyynnön kehittäjän selän takana.

Tällä hetkellä Lab Zero tekee peliin päivitystä samalla kun Autumn Games yrittää saada omin voimin pelin takaisin nettikauppoihin. Yhtiöt pyrkivät välittämään päivitetyn pelin mahdollisimman nopeasti Sonyn ja Microsoftin käsiteltäväksi, jottei peli kärsisi saatavuuskatkoksilta. Muutoin peli poistuu PSN:stä 17. joulukuuta ja Xbox Livestä joulukuun lopussa.

”Mikäli hakemustamme ei hyväksytä, Skullgirls katoaa myyntilistoilta siihen saakka kunnes ihmiset palaavat joululomilta. Meidän täytyy pitää kiirettä, sillä Sonyn laadunvalvonta lähtee lomille jo 17. päivä,” kertoi Skullgirlsin johtava suunnittelija Mike Zaimont Eighty Sixed -Livestream-kanavalla.

Skullgirlsin jo ostaneiden ei tarvitse pelätä pelinsä puolesta, vaikka se poistuisikin latauspalveluista. Peli säilyy konsolilla ja on pelattavissa jatkossakin.  Lab Zero ei kuitenkaan voi taata nettipelin toimivuutta.

Lähde: Polygon, Konami requests Skullgirls be ’delisted’ on PSN, XBLA

Lisää aiheesta

Skullgirls tarjoilee pinkeää 2D-mätkintää – galleria 

Skullgirlsien tappeluun ei ole pojilla asiaa | http://www.polygon.com/2013/12/8/5188476/konami-requests-skullgirls-be-delisted-on-psn-xbla

Muropaketin uusimmat