Uusimmat

Kultaryntäystä SimCityn hengessä – arvostelussa 1849

05.07.2014 20:00 Jukka O. Kauppinen

Leevi Rantala tarttui hakkuunsa ja meni kaivamaan kultaa. Ihan vahingossa herrasta tulikin kultakaupungin pormestari.

1849 kannattaa aloittaa kampanjalla, jonka parinkymmenen tehtävän aikana opitaan hiljalleen niksit kuinka pieni kylä muutetaan suureksi kaupungiksi. Ensimmäisissä tehtävissä perustetaan muutamia peruslaitoksia pienen kylänasukkaille, mutta tästä eteenpäin tavoitteet mutkistuvat. Kohta perushyödykkeet eivät enää riitäkään, jolloin opetellaan raaka-aineiden jalostamista, kuten vaikkapa miten viljasta saadaan viskiä saluunan tarpeisiin.

Kampanjan läpikoluamisen jälkeen siirrytään avoimelle hiekkalaatikolle. Eteen lätkäistään Kalifornian kartta, josta voi valita omalle kaupungilleen mieleisen paikan. Sijoituspaikalla on väliä, sillä alueet eroavat toisistaan etenkin arvokkaiden mineraalien esiintymisessä. Paikan valinta vaikuttaa tietenkin kaupungin muotoutumiseen. Tämänansiosta omaa kaupunkia jaksaa kehittää uudelleen ja uudelleen, sillä pelikokemus muotoutuu jokaisella kerralla hieman erilaiseksi.

Oma kyläpahaseni oli pullollaan kultaa, mutta sieltä uupui rautaa. Onneksi naapurikaupungista löytyi kiskurihinnalla myynnissä olevia hakkuja, joilla sain kullankaivuun hyvälle alulle. Kunhan rahaa alkoi virrata, niin ostin naapurilta pelkästään rautamalmia ja valmistin itse omat hakkuni. Sen jälkeen talouskoneisto lähti kunnolla lentoon ja kylästä kasvoi nopeasti kukoistava pieni kaupunki.

Lue koko arvostelu: 1849 (PC)

Lisää aiheesta

Cities XL (PC) 

City Life 2008 (PC)

East India Company: Privateer (PC) 

SimCity (Mac, PC) 

SimCity Yhteiskunnat – Societies (PC)